Yhteystiedot

Jaana Mursunen
Ylimännynkatu 21 C
33580 Tampere
+358 40590 1510

jaana.mursunen@elisanet.fi

Muistoissa

  

Portugalinpodengo pieni karkeakarvainen, väri keltainen

Faro da Terra de Montoito "Sulo" (17.10.2005-8.6.2010)

kasv. Miguel Rebelo, Montoito, Portugali

sulo_280806.jpg

Sulon saimme pitää liian lyhyen aikaa kanssamme. Saattelin Sulon viimeiselle matkalleen kauniina kesäkuisena päivänä, joka oli raskaimpia hetkiä elämässäni. Vielä nytkin, kun kirjoitan tätä 17.10.2010, päivänä jolloin Sulo olisi täyttänyt 5 vuotta ja meidän pitäisi juhlia sitä, itken ja katselen Sulon muistokynttilän liekkiä.

Hetket Sulpan kanssa olivat pääasiassa iloiset ja niistä on hyvät muistot. Syynä Sulon aikaiseen poismenoon olivat lähinna sen huonot lähtökohdat tähän valtaisaan maailmaan. Sulon sosialistaminen oli epäonnistunut tai sitä ei ollut tehty ollenkaan. Kotona se oli rento ja mitä ihanin, mutta kodin ulkopuolinen elämä oli kamalaa, vuodesta vuoteen. Lisäksi se alkoi vahtimaan perheen muita koiria ja lapsia liian vahvasti.

Sulosta jäi kuitenkin monta upeaa jälkeläistä muistuttamaan siitä. Vanhimmat ovat neljävuotiaita (synt. 13.10.2006) ja nuorimmat vajaat kaksivuotiaita Krullets -kenneliin syntyneet nartut 16.2.2009. Lapsenlapsiakin on jo liuta, niistä nuorimmat meidän kesäiset pennut (Jahanian Cosimon & Donzelan yhdistelmä).


Pitkäkarvainen chihuahuauros, väri chocolate tan

Jahanian Alfiero ”Alfi” (31.7.1992-2.11.2006)

kasv. Jaana Mursunen, Tampere

alfi_minni.jpg

Alfi oli meidän oma kasvatti. Tämä koira oli aivan huippu sekä luonteeltaan että ulkonäöltään. Näyttelyihin ei Alfilla ollut asiaa, kun toinen kives jäi laskeutumatta. Se meitä kovasti harmitti. Yksi kohokohta mahtuu kuitenkin liittyen ”näyttelytoimintaan”. Jenny vei Alfin 12 v. synttärin kunniaksi kukkaismätsäriin ja sijoitus oli pienten punaisten nelonen. Tuomari mainitsi, että iän tuomalla kokemuksella hienosti esiintyvä koira. Alfi, joka vaan oli sen luontoinen, esiintyi vanhana herranakin upeasti. Alfi oli terve yksilö melkein loppuun asti. Sydänlääkitys oli viimeisen vuoden ajan.

Alfin jätti meidät marraskuussa 2006. Se oli suuri suru, minkä pieni koira vaan voi jättää perheeseen.

niia_alfi.jpgNiia-emo ja Alfi-poika nuorena

 


Pitkäkarvainen chihuahuanarttu, väri blue fawn

FIN MVA De Gozétte Hanya ”Niia” (22.1.1989-7.5.2002)

kasv. Johanna Karlsson, Nuppulinna

niia.jpgNiia oli minun ensimmäinen chihuahuani ja aivan ihana sellainen. Vaikka olin vannoutunut isohkojen koirien ystävä, niin täytyy sanoa että chihuahua on todella pieni suuri koira. Ja Niiassa oli sitä suurta paljon. Kävimmekin muutamia vuosia näyttelyissä, mutta kun Niiasta tuli Suomen valio, näyttelyt jäivät. Niia oli perheen ehdoton koirapomo ja pitikin laumansa hyvin koossa loppuun asti. Niialla teetin kennelnimen ensimmäiset kaksi pentuetta.

Niia nukkui pois toukokuussa 2002 kevät auringon paistaessa ja on haudattuna meidän mökille kiven juurelle. Tästä menetyksestä selviäminen vei pitkän tovin.

 


Pitkäkarvainen collienarttu, väri blue merle

Valentinon Lisette ”Jita” (21.5.1987-?) 

kasv. Jaana Hartus, Jämsä

jita.jpgJita oli silloin harvinaisen värinen, blue merle, collienarttu. Herkkä ja vauhdikas koira, kiltti ja  huolehtivainen. Ainoa huono piirre oli, että oli arka äänille ja oudoille asioille. Annoimme Jitan pois ennen esikoisemme syntymää. Jita pääsi maalle, siellä missä sillä oli tilaa juoksennella.

 


Kultainen noutajauros

Kulta-Haukku Jesse ”Jesse" (17.3.1978-?)

kasv. Tuomo Joensuu, Kiikka

jesse.jpg

Jesse oli ensimmäinen koirani. Muistan vieläkin pennun hakumatkan. Jesse oli tyypillinen uroskoira, vaati kovaa koulutusta. Mutta oli myös lempeä ja kiltti. Kävin sen kanssa koirakoulua muutamia vuosia ja kilpailtiinkin muutaman kerran. Jesse se vaan ”tuppas” olemaan jouhea liikkeissään. Muut rodut kun teki heti käskystä, Jesse teki sen omaan tahtiinsa. Se vähän latisti harrastusintoa.

 

jessejamina2.jpg