Uutisia/kuulumisia
UUTISIA 2010 |
|
| 24.6.2010 |
Lotta (Belmex Bolota) täyttää juhannusaattona veteraani-iän eli 8 vuotta! Tästä "vanhasta" rouvasta ei kyllä todellakaan uskoisi, että ikää on kertynyt. Monesti sitä pennutellaan, Lotta kun vaan on ns iloluontoinen :)! Lotan synttäreiden myötä kaikille myös ihanaa huomista juhlaa ja juhannusta! |
| 22.6.2010 |
Tassuli (Jahanian Donzela) on astutettu Simolla (Jahanian Cosimo) 24.5. ja todettu 22.6. tiineeksi ultralla. Neidillä tai nykyään ilmeisesti rouvalla on ollut selkeät oireet jo pidempään, mutta halusimme vielä varmistaa asian ultralla. Kysyinkin eläinlääkäriltä, että saako Tassu vielä saunoa, niin muutaman viikon voinnin mukaan saapi saunoa. Ell naureskeli, ettei häneltä ole tämmöistä asiaa ennen kysyttäkään. Saunominen on Tassun ja Tassun Puma-emän intohimo :). Nyt sitten Tassu-rouva alkaa kasvattamaan masuaan ja onkin yllättävästi jo rauhoittunut. Ilmeisen selvästi on ottanut asian vakavasti? |
| 23.5.2010 |
Pikkuinen Lempi (Favorita do Vale do Cutileiro) oli tänään Helsingin kv-näyttelyssä ROP-juniori kera SERTIn ja vielä hienosti VSP :). Kiitos Hietakareille ja onnittelut kaikille omistajille!!! |
| 9.5.2010 |
Poco järjesti meille äideille (Eijalle, Katariinalle & minulle) Hannun avustuksella ylimääräisen äitienpäivä yllärin olemalle Porin Ahlaisten ryhmänäyttelyssä BIS-2!!! Upeeta, eipä hienommin olisi voinut mennä. Leite Creme do Vale do Pocon arvostelu; Excellent size, format. Super temperament. Excellent head, expressioin, ears, tailset & coat. Excelent moves & show. JUN ERI-1,PU1,SERT,ROP,RYP-1,BIS-2 (Näyttelyn BIS oli tamperelainen Welsh Gorgi Pembroke, näyttelyssä oli ryhmät 1 & 5) Kiitokset erityisesti Hannulle ja tripla-onnittelut Hannun perheelle, sillä ei tuo Pocon voitto yksin mitään, sillä komeita BIS-voittoja oli lisää; Kennel Marella oli kasvattaja-BIS ja Alli oli veteraanien BIS-2!!! |
| 3.5.2010 |
Tänään Leite Creme do Vale do Poco oli VSP kera ensimmäisen sertin Mouhijärven näyttelyssä. Tuomarina oli Harto Stockmari ja handlerinä toimi Hannu. Kiitos hänelle ja onnittelut "tiimiläisille". Pocon arvostelu; Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Hyvä ylälinja. Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä runko. Miellyttävä käytös. Liikkuu hyvin. JUN ERI-1,PU1,SERT,VSP Viime viikolla lähti Lohen geenitutkimukseen 3 uutta verinäytettä eli meiltä Lotan ja Tassun sekä Rouhiaisten Pocon. |
| 24.4.2010 |
Jipii, tänään sai ensimmäinen Jahanian kasvatti vara-CACIBin, joka muuttuu CACIBiksi :). Oltiin Simon ja Tassun kanssa Lahden kv-näyttelyssä, jonne oli ilmoitettu 14 pikkuista karkeaa. Tuomari oli uusi podengoilla eli Outi Piisi-Putta. Junnu- ja nuorten luokan urokset saivat Hta ja EHta ja valioluokan urokset saivat ERIt. Nartuissa tuli sekä EHta että ERIä. Mutta tuosta Simon tulevasta CACIBista ollaan kovin onnellisia!!! Ja arvostelukin oli hieno. Ainoa mikä jäi ihmetyttää, että tuomari toivoi draivia lisää? Jos Simo sitä lisää, ollaan kehän ulkopuolella :). Simon arvostelu: Erinomaiset mittasuhteet omaava pirteä tyhdikäs uros, hyvä pää, tummat silmät, kirsupigmentin toivoisin paremmaksi, erinomainen kaula, hyvät kulmaukset edessä ja takana, hyvä runko, liikkuu rotutyypillisellä ryhdillä, toivoisin hieman draivia lisää, hyvä käytös ja turkki. VAL ERI-2,PU2,vara-CACIB. Tassun: Hieman korkearaajaisen yleisvaikutelman antava vahva narttu, vahva pää, jonka toivoisin feminiinisemmäksi. Toivoisin paremman pigmentin silmän ympärille ja kirsuun. Hyvä kaula, kulmaukset ok, hyvä runko ja häntä, liikkuu ok, draivia voisi olla vähän enemmän. Turkkia niukasti ja laadultaan kovin pehmeää. AVO EH. |
| 5.4.2010 |
Käväisin seura-neitinä Ruoveden ryhmänäyttelyssä. Esillä oli kolme pientä karkeaa tuloksilla Hirsituvan Kanerva ROP+ROP-vet, Hirsituvan Elosalama VSP ja Favorita do Vale do Cutileiro "Lempi" PN2+SERT! Vippa-mummu teki sen taas eli peittosi nuoremmat :). Ja jälleen oli hieno esiintyminen pikku-Lempiltä. Täytyy vaan ihmetellä miten niin pienessä on niiin paljon! Onnittelut taas kaikille omistajille ja Markelle kasvattien menestyksestä! |
| 27.3.2010 |
"Puma, Pumppamus, Pullero" eli Sandeisan Fumaca täyttää tänään 6 vuotta! Onnittelut tälle persoonalliselle paketille ja kiitos kasvattajalle tästä erikoistakin erikoisemmasta kasvatista! |
| 20.3.2010 |
Tänään käväisin Tampereen kv-näyttelyssä katsomassa pikkupopojen osuuden. Favorita do Vale do Cutileiro "Lempi" esiintyi kauniisti ja oli hienosti JUN ERI-1, PN-3 kera sertin :). Voiton nartuissa vei 10 vuotias Vippa-muori (Hirsituvan Kanerva) ja kakkosena oli myös toinen veteraani narttu "Alli" (Marella Acacia). Joten Lempi jätti taakseen komeesti valionartut! Onnittelut Lempin kotiin ja handleri-Eijalle! Ja tietenkin Eijalle Vipan VSP:stä ja ROP-veteraanista! |
| 20.2.2010 |
Tänään oli Hakametsän eläinlääkäripalvelussa joukkotarkastus silmistä ja polvista podengoille. Mukana oli hienosti 16 pikkuista podengoa, joilta tarkistettiin silmät ja 7:ltä tarkistettiin lisäksi polvet. Ja niinkuin kasvattajapäiviltä saatiin Kososen Marjan ohjeistusta, että vanhimpien koirien tarkastukset on tärkeitä, oli meillä hieno ikähaitari 1-10 vuotiaita mukana. Ja samaa sanoi eläinlääkärimme Sanna Elfing. Hänelle ja eläinhoitajalle kiitokset hyvin hoidetusta hommasta. Ja olihan meitä apulaisia matkassa; Anne Sorvo toimi silmätippa-assarina ja minä kirjurina (nyt on käsi väsy). Meiltä oli tarkastuksessa mukana kaikki podet tuloksilla Lotan (7v 8kk) ja Puman (5v 11kk) silmät terveet. Lotalla aiempi tulos myös terve ja Puman aiemman tuloksen säie iiriksessä oli poistunut. Tassulla on lievästi ylimääräisiä ripsiä (distichiasis), mutta terveet silmät ja Sulon aiemipi silmätulos oli terve ja nyt oli kohtalaisesti ripisiä (distichiasis), muuten terveet. Kummallakaan ei nuo ripset oireile, eivät siristele silmiään eivätkä ne ole valuvatkaan. Toivotaan, etteivät rupea oireilemaankaan. Pocon (Leite Creme do Vale do Poco) tulokset oli silmien osalta terveet ja polvet 0/0. Omien kasvattien tulokset olivat myös mieleiset; Simon (Jahanian Cosimo) ja Nekun (Jahanian Carlotta) silmät terveet, ja lisäksi Nekun polvet tuloksella 0/0. Nyt on kaikkien Lotan ja Sulon yhdistelmän jälkeläisillä tutkitut polvet samalla 0-tuloksella, vaikka emällä on ykkösen polvet. Hyvä juttu :). Sulon jälkeläisiä oli Simon ja Nekun lisäksi Marella Mariza tuloksella terveet silmät. Sulon tyttärenpoika Hirsituvan Elosalama "Kaapo" oli tarkastuksessa mukana hienosti myös silmät terveet ja polvet 0/0. Kaiken kaikkiaan tulokset oli hyvät, sillä 15 tervettä koiraa silmistä ja yhdellä todettin PRA sekä polvien osalta kuudella nollat ja yhdellä ykkösen polvet. Näitä tuloksia vaan sitten lisää. Eli haastelenkin muitakin tutkituttamaan koiransa ainakin silmistä ja polvista, mutta myös lonkat ja kyynärät. Sydän äänethän kuunnellaan joka ell-käynnillä, joten ne tuleekin hoidettua. Marella Fada on tänään ollut Latvian näyttelyssä ROP, onnittelut omistajille :). Kilpailijoina oli suomalaisia podengoja, ylllättäin... Huomenna sitten odotellaan Liettuan (vai menikö nämä maat toisin päin?) tuloksia... |
| 7.2.2010 |
Oltiin tänään Keuruun ryhmänäyttelyssä Pocon ja Tassun kanssa. Tulos jäi Poksun osalta laihaksi, sillä herra "sähelti" ja sai eh:n. Mutta onhan se vasta vuoden, joten harjoitellaan kevään aikana, niin eiköhän se käyttäytyminenkin sitten parane. Tassu-hassu ylitti itsensä tuloksella NUO ERI-2,PN2,vara-SERT! Neiti oli tässä pitkässä luomuluukissaan enempi mini-partis kuin podengo. Tuomarikin kysyi, että missäs ne korvat on. Onneksi ne on kauniisti nypitty, että näkyihän ne hyvin :). Arvostelu oli hyvä; Erinomainen tyyppi, hyvä pää ja ilme, hieman alakiinnittyneet korvat, hyvä ylälinja, runko, kulmaukset ja luusto, hyvä häntä, liikkuu ok, kovin iloinen esiintyminen. Juu, kyllä Tassuli esiintyi hyvin. Seisoi kauniisti pöydällä aseteltuna ja maassa iloisesti häntää heiluttaen. Marken kasvatit menestyivät hienosti Pinja oli ROP ja Kaapo VSP. Valitettavasti en muista niiden oikeita nimiä. Onnittelut Markelle niin kasvattien menestyksestä kuin ROPpi veteraanistakin :). Ja voidaanhan sanoa, että isoisä-Sulo on ylpeä jälkeläisten jälkeläisten menestyksestä! |
| 1.2.2010 |
Kuulumisia pitkästä aikaa ja terveiset Kap Verdeltä. Oltiin perheen kanssa viikon matkalla tuolla ihanalla ja lämpöisellä saarella. Tahtoo sinne uudelleen... Mutta sitten Turun näyttelyyn ja tuloksiin. Matkassa mukana oli Poco ja Tassu. Poco (Leite Creme do Vale do Poco) aloitti hienosti näyttelyvuotensa, oli nimittäin paras uros 4:n. Taakse jäi kaksi valiourosta. Pocon arvostelu ja tulos kokonaan; Hyvä pää, hyvä pigmentti, hyvä ilme. Tarvitsee vielä hiukan aikaa kehittyäkseen. Riittävä runko. Normaalit etu- ja takakulmaukset. Hyvä luonne. JUN ERI-2, PU4, varaSERT. Lempi (Favorita do Vale do Cutileiro) aloitti näyttelyvuoden myös upeasti ja tulos oli JUN ERI-1,PN3!!! Tassu oli "lammaskoiraluukissaan" mukana turistina, sillä oli trimmaamaton ja eihän sitä voinut laittaa kehään. Winkin Tarja oli ihana ja nyppi Tassun korvat. Isot kiitokset Tarjalle avusta :). Josko sitten saisin aikaiseksi muun siistinnän ja Tassua kehtaisi viedä Keuruun näyttelyyn. No katsotaan. Simo (Jahanian Cosimo) komistus oli myös Kirsin kanssa paikalla. Simo oli valiourosten 3:s, muttei sijoittunut PU-kisassa. |
| 3.1.2010 |
Uusi vuosi vaihtui rauhallisesti. Sulo tuttuun tapaan ei ollut moksiskaan rakettien räiskeestä. Ei myöskään Tassu. Pari meni ulos, vaikka paukuttelua oli jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Puma taasen aloitti tärinänsä heti kuudelta ja rauhottui kolmen tunnin jälkeen niin, että halusi vaan olla lähellä ihmistä. Lotta taasen ei halunnut ulos, vaan katsoi parhaaksi olla siellä missä muutkin. Joulu tuli ja meni myöskin samalla tyylillä kuin ennenkin. Sulo vei paketit muilta, meinasi viedä ihmistenkin paketteja. Monta uutta ja ihanaa pehmolelua tuli, yksi taisi olla kuitenkin ylitse muiden. Pehmokoira, jolta pääsee "pörräävä" ääni. Parasta taisi olla kuitenkin tyttöjen mielestä ruoka, kun pitkästä aikaa sai maksalaatikkoa :). |
|
|
UUTISIA 2009 |
|
| 12.12.2009 |
Huonoa tuuria, keskiviikkona tuli kirje, että voittaja-näyttelyssä oli tuomarimuutos. Tosin tieto oli jo edellisenä päivänä nettisivuilla. Harmi siksi, ettei voida mennä kun tuomari on Pocon (Leite Creme do Vale do Pocon) kasvattaja. Olisi ollut hienoa, jos pikku-hurmuri olisi päässyt skapaamaan junnuvoittajan tittelistä. Samoin luulen, että Simollakin olisi voinut olla alkuperäisellä tuomarilla ihan hyvät mahdollisuudet. Ainakin viimeksi arvostelleessan popoja, valitsi ropiksi sellaisen upean, kookkaan ja kauniisti liikkuvan koiran... Tänään kuitenkin siellä valitaan taas vuoden kauneimmat koirat. Ensi vuonna sitten ehkä uudelleen... |
| 29.11.2009 |
Tähän surulliseen päivän päättää upea uutinen Norjasta; Krullets Cajsa oli Norjan voittaja-näyttelyn ROP & V-09! Iris on junnukoira, joten cacippia ei saa. Iris on aloittanut näyttelyuransa todella upeasti, sillä on vasta 10-kuinen! Kyllä Sulo-isukki voi olla "muireana" sekä ukkelin omistajat :). |
| 29.11.2009 |
Podetreffailtiin tänään sateisissa ja surullisissa merkeissä; viime yönä oli siirtynyt upea pikkuinen Deco-podengo sateenkaaren toiselle puolelle. Tämä kaunotar oli vasta vajaa kolmevuotias. Hanna-Leenalle (Dixon-kennel) jaksamista ja voimia! Täällä palaa kynttilä Decon muistolle. Treffit sujuivat siis sateessa Inton, Simon ja Tassun emäntien kanssa talssiessa. Tassulla meinasi usko loppua ja pyysi jo muutaman kerran syliinkin (taisi myös käydä sauna mielessä). No olihan meillä kotiin palatessa tosissaan ne uitetut koirat mukana. Joulukuun treffejä ei ole, joten seuraavat taitavat olla tammikuun eka tai toka viikonvaihde? Mutta osa porukastahan tulee Messariin, joten siellä nähdään :). |
| 28.11.2009 |
Turun kv-näyttelyn hienot tulokset; Favorita do Vale do Cutileiro oli JUN ERI-1, PN3,vara-SERT. Onnittelut taas täältä Lempparin taustajoukoilta omistajille :). Tuomarina oli Jaana Hartus. Ja olihan Pumperon äiti ja Tassulin mummu taas komiasti ROP-veteraani (ja PN2!). Onnittelut Eijalle & Markelle:). |
| 22.11.2009 |
Hienoja uutisia Jyväskylän kv-näyttelystä; Favorita do Vale do Cutileiro oli JUN ERI-1, PN3, vara-SERT! Pikku-neiti oli esiintynyt reippaasti ja saanut luokassaan aluksi eh:n ja kilpakumppani erin. Mutta laittaessaan junnu-neitoja luokkavoittaja-järjestykseen, oli tuomari tullut toisiin aatoksiin ja laittoikin Lempin ykköseksi muuttaen Lempin arvostelun ERI:ksi ja näin ollen Lempi voittikin luokkansa. Hienoa, onnittelut omistajille; Lemppari aloitti näyttelyuransa erikoisella tavalla, mutta erinomaisen hienosti :). Podetreffit oli su 1.11. ja paikalla oli koirista lyhytkarvaisista Miisa, karkeista Lotta, Simo, Into ja Poco omistajineen. Tehtiin lenkki Kaupin maastossa hienossa syyssäässä. Tiian ottamia kuvia ja tekstiä löytyy treffisivuilta. Seuraavat treffit on su 29.11. klo 12 Pyynikin maastossa. Tassukin pääsee mukaan, kun tuo kuukauden kestävä "piina-kiima" on onnellisesti takanapäin... |
| 26.10.2009 |
Unohtuipa tuo Seinäjoen tulos Lempin osalta, eli Favorita do Vale do Cutileiro oli ROP-pentu! Neiti sievä esiintyi reippaasti ja oli kaikestaan oikein hurmaava. Ja olipa Tassulin mummu ja Puman äityli ROP-veteraani ja VSP. Vippa (Hirsituvan Kanerva) kun oli ainokainen narttu, joka sai erin. Hienoa, onnittelut omistajille ja kasvattajalle. Tuo "muori" on vaan niiin hyvä :). |
| 25.10.2009 |
Oltiin eilen Seinäjoen kv-näyttelyssä Simon ja Tassun kanssa. Simo esiintyi ensimmäistä kertaa valioissa ja oli luokassaan 3:s (mukana 4 valiourosta) ja PU-kisassa 4:s. Esiintyminen oli taas kerran reipasta ja iloista. Simo taisi olla porukan "sporttisin" popo, Kirsin sanoja lainatakseni. Tassu-hassu oli taas kerran ylikierroksilla, se kun ei voi olla hetkeäkään emännästä erossa. Sille on liikaa sekin, kun olen Simon kanssa kehässä. Tulokseksi tuli EH-1 liikkeistä. Mutta kehuttiinpa sitä ensi sanoiksi elegantiksi ja feminiiniseksi. Tuomari oli mukava ruotsalainen (Magnus Hagstedt), joka taisi laittaa kaikkien arvosteluihin "hyvin esitetty". Kannustava tuomari :). |
| 18.10.2009 |
Eilen täytti Sulo-komistus 4 vuotta! Isoot onnittelut "kotihurmurille". Herralle kuuluu hyvää; voi "paksusti" ja hoitaa kotihommat hyvin eli pitää tytöt järjestyksessä :). Ja voi tuo isukki ylpeäkin olla, sillä tänäkin vuonna on uusia valioita ja muutenkin näyttelyissä ja maastojuoksuissa hienosti pärjänneitä jälkeläisiä niin kotomaassa kuin ulkomaillakin. |
| 15.9.2009 |
Äetsän ryhmänäyttelyn kuvia löytyy täältä. Kuvissa koreilee ainakin Poco, Helmi & Tyyne sekä Mutasen Hannun kasvattajaryhmä. |
| 13.9.2009 |
Kuulumisia eiliseltä ja tältä päivältä. Eilen olimme Kirsin ja Simon sekä Tassun ja Pocon kanssa Äetsän ryhmänäyttelyssä. Täytyy sanoa, että sää suosi. Olimme varustautuneet täysin sadekeliin ja yllätys yllätys yksi ainoa pisara löysi minut koko näyttelyn aikana. Kotia kohti lähtiessä tulikin kostea tie ja sade vastaan Tampereelle asti. Mutta siis asiaan; Jahanian Cosimo sai viimeisen sertinsä tullen näin FI MVA:ksi. Kennel Jahanianin ensimmäinen popo-valio :). Kyllä oli ja on hymy herkässä. Simo sijoittui PU kisassa toiseksi, ykkönen oli Marella Bombom, joka oli myös näyttelyn VSP. Leite Creme do Vale do Poco oli ROP-pentu ja Pocon iloinen esiintyminen oli kerrassaan näin harjoittelematta hienoa. Jahanian Donzela oli näyttelyn PN-3 kera vara-sertin. Tuomarina oli Vija Klucniece, joka on tosi miellyttävä tuttavuus. Käsittelee kauniisti koiria ja antaa niille aikaa näyttää komeutensa/kauneutensa! Pocon arvostelu: 8 months old in development. Good head with exc expression of dark eyes. Well set ears. Exc tailset & carried well. Typical harsh coat & exc growing on the face. Lovely temperament. Nice presentation. Very promising. PEK-1,KP,ROP-pentu. Simon: 2 years 1 month old masculin. Good head & expression. Ears could set better. Little bit roachy topline. Exc coat. Exc angulation behind. In mobement little bit close in tront. AVO ERI-1,PU2,SET,FI MVA. Tassun: 17 months old, big girl. Good head.Little bit to wide earset. Good neck, topline. Very straight shoulder. Beautiful colour. Rich coat. In movment too open in elbowes. NUO ERI-1,PN3,vara-SERT. Mutta eipä tässä kaikki uutiset Äetsän osalta, sillä Sulon tytär Marella Mariza sai myös viimeisen sertinsä tullen FI & EE & LV MVA:ksi ja oli PN-1 & ROP sekä RYP-4!!!. Onnittelut kasvattajalle ja omistajille! Eikä kasvattajan ja omistajien upea saldo siihen päättynyt, vaan heillä oli ROP-veteraani/VET-BIS-4 ja ROP-kasvattajaryhmä/BIS-4. Kerrassaan hienoa :). Näyttelystä nappasi kuvia Kaarlammen Paula, joten niitä tulee tänne myös jossakin vaiheessa. Kiitos jo etukäteen Pauskille niistä :). Tänään oli hienolla tuloksella Porvoon näyttelyssä Jahanian Carlo AVO ERI-1,PU-3. Tuomarina Alankomaiden Jo Schpers. Onnea omistajille!!! Köllin arvostelu tulee myöhemmin... |
| 30.8.2009 |
Kiva viikonvaihde takana :). Olimme lauantaina Tervakosken kv-näyttelyssä Tassun ja Pocon kanssa sekä sieltä jatkoimme podengojen kesäpäiville Riihimäen Lempivaaraan. Kesäpäivillä oli myös open show ja sitä tuomaroi Gabriela Veiga Portugalista eli siis Pocon kasvattajan Vitor Veigan vaimo. Mutta siis lauantain näyttelyyn, tuomarina Tapio Eerola ja tässä Pocon arvostelu; 7 kk, oikea tyyppi ja mittasuhteet, kaunis pää, hyvät silmät ja korvat, rintakehä lyhyt, lanne pitkähkö, hyvä häntä, napakat liikkeet, reipas käytös. Leite Creme do Vale do Poco oli siis PEK-1,KP,ROP-pentu. Poco käyttäytyi melko viillisti kehässä, mutta kaikestaan hienosti. Ja muutenkin tämän kaverin kanssa voi mennä mihin vaan. On tooosi reipas nuorukainen:). Tassun arvostelu; Oikeat mittasuhteet, hyvä pää, silmät, korvat ok, sopiva rintakehän vahvuus, hyvä häntä, tasapainoiset kulmaukset, voimakkaan sisäkierteiset etuliikkeet, köyristää selkäänsä liikkeessä, reipa käytös. NUO EH-1. Open Show:n olin ilmoittanut kaikki koirulimme sekä Simon, ihan yhdistyksemme kannastuksen vuoksi. Noh, näyttelyn arvostelu oli kuitenkin ihan sitä oikeaa ja eihän meidän koirista ollut näyttelykunnossa kuin Tassu ja Simo. Arvostelussa otettiin huomioon tyyppi, mittasuhteet, pää, turkki, liikkeet ja luonne. Aloitetaan Sulosta; kaikki eriä paitsi tyyppi oli eh ja tietenkin liikkeisiin ja luonteeseen tuli maininta very shy temperament. Turkista tuli maininta harsh coat. Simo oli myös isukin kanssa samassa luokassa ja sai kaikista arvosteluksi erin. Tassulle tuli tyypiksi eh, turkkia sanottii pehmeäksi ja muut oli eriä. Lotalla oli tyyppi eh samoin pää, joka oli kuulemma terrierrimäinen (olihan Lotta ihan luomu, kun sitä ei ollut siistitty), turkista sanottiin riittävän karkaa, mutta liian lyhyttä? Muut oli eriä. Pumalla oli tyyppi ja turkki hyvää, johtuen väristä (se kun ei ole uuden rotumääritelmän mukainen), mutta muut olivatkin sitten excelenttiä. Ja sanoihan tuomari, että väristä johtuen sijoitus oli viimeinen. No hei.. ei haittaa, sillä Pullero on upea koira. Tosin kyllä huomasi, ettei Pumaa ole näytelmissä käytetty, kun ei tahtonut osata seistä paikallaan yhtään. Viime näyttelystä taitaakin olla aikaa pari vuotta? Lisäksi näyttelyssä esitettiin Sulon jälkeläisluokka. Siinä oli mukana Jahanian Cosimo, Sandeisan Delicia, Sandeisan Erudito sekä Sandeisan Encanta. Kiitos kaikille mukana olijoille. Kaunis joukko ja tuomarin sanoi isukista nice daddy! Kesäpäivillä oli myös eläinlääkäri paikalla tutkimassa popojen polvia ja sydän ääniä. Meillä tätä virallista sydänlausuntoa ei ollut kenestäkään, niinpä se meidän koirilta otettiin. Mutta hienointa viikonlopussa oli, kun kaikki meidän ensinmäisen pentueen kasvatit olivat yhtä aikaa paikalla. Eli Sulon ja Lotan pennut Kölli, Simo ja Nekku :). Kiitokset vielä omistajille, että olitte mukana! Harmittavaa vaan, kun jäi se perhepotretti ottamatta. Kamera oli mukana, mutta repussa koko viikonvaihteen ajan :(. Toivotaan taas, että Anna R. ja Tiia ovat ottaneet kuvia... Järjestäjille erityiset kiitokset. Eilinen päivä yöhön asti oli mukava ja onnistunut. Ensi vuonna sitten taas uudelleen :). |
| 25.8.2009 |
Mukava näyttelyviikonloppu on takana Kouvolan ja Heinolan osalta. Mukana oli Tassu sekä Minna Sidi-cairnin kanssa. Tähän viikonloppuun kuului myös vähän luksusta, sillä yövyimme hotelli Kumpelissa Heinolan kauniissa maisemissa. Näyttelytkin sujuivat kohtuu hyvin. Tassu sai Kouvolassa EH:n liikkeistä johtuen tai väristä. Tuomari (Markku Kipinä) kun ei keksinyt minkä värinen Tassuli on. Arvostelu oli kuitenkin hyvä; Hyvä koko ja mittasuhteet. Tasapainoiset, hyvät kulmaukset. Hieman ulkokierteiset eturaajat. Niukka hyvälaatuinen turkki. Kapea pitkähkö pää. Hyvät korvat. Kevyehkö kuono-osa. Hieman etuasentoinen lapa. Ikäisekseen hyvä runko ja ylälinja. Hyvä häntä. Liikkuu reippaasti lyhyehköllä askeleella. Leveä edestä ja kapea takaa. Sunnuntaina Tassu oli melko fleku. Taisi koti-ikävä sekä väsymys vaivata. Heinolan tuomari oli unkarilainen Erdös Laszlo ja arvostelu oli saksaksi. Siitä saa sen verran selvää, että alkaa elegantti narttu, hyvä koko, joku on korrektia, hyvä tempperamentti... Tuloksena ERI-2,PN3,vara-SERT. Ensi viikonloppuna menemmekin sitten isolla joukolla podengojen kesäpäivien open showhun, jonne olen ilmoittanut kaikki koirulimme (Lotan, Puman, Sulon ja Tassun) sekä Simon. |
| 17.8.2009 |
Mustialan erikoisnäyttelyn kuvia löytyy Tiian albumista ja Annan albumista. Hienoja kuvia on taas otettu :). |
| 15.8.2009 |
Kävimme tänään Kirsin ja Simon sekä Tassun kanssa Ikaalisten ryhmiksessä vaatimattomin tuloksin. Tai no, onhan se hienoa, että tuomari kehuu kuinka upeassa kunnossa koiramme on. Joo, ja kehui tosi paljon muutenkin (kaikki ei lue arvostelussa), mutta tulokseksi jäi kuiteskin sileet ykköset eli molemmille EH:t. Tuomarina oli Saija Juutilainen. Arvostelut ovat varmaankin pisimmät mitä koskaan. Simon arvostelu: 2 v. Mittasuhteiltaan miellyttävä nuori mies, jolla sopivasti raajaluustoa. Erinomaisessa jäntevässä kunnossa. Varsin kookas. Oikean muotoinen pää. Hyvin kiinnittyneet liikkuvat korvat. Hyvä ilme ja purenta ja huulet. Oikea niskan kaari. Ikäisekseen hyvä runko. Kuono-osa saa täyttyä. Vahva lanne. Hyvä hännänkiinnitys. Suorat olkavarret. Kaunis väri. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu vielä korkealla etuaskeleella ja taka-askeleessa enemmän voimaa. Reipas luonne. Tassun arvostelu: 1,5 v. Mittasuhteiltaan miellyttävä nuori narttu, jolla riittävästi raajaluustoa. Erinomaisesessa jäntevässä kunnossa. Narttumainen pää. Liikkuvat hieman leveälle kiinnittyneet korvat. Kuono saa vahvistua. Tiiviit käpälät. Hyvä purenta. Jäntevä kaula. Sopiva eturinta. Hieman niukasti kulmautunut edestä, hyvin takaa, kovin jyrkkä lantio. Takaraajan liike rungon alle. Hyvin kannettu häntä. Kaunis ryhdikäs olemus, mutta liikkeet tarvitsevat ulottuvuutta. Leite Creme do Vale do Pocolla oli tänään ensi esiintyminen näyttelyissä (podengojen erikoisnäyttely) ja hienostihan se meni. Poco oli just yli 7-kuinen pentunen tuloksella PEK-2, KP, PU2. Favorita do Vale Cutileiro oli alle 7-kuisten pentujen luokassa ja jäi ilman KP:tä. Lemppari oli esiintynyt ensimmäiseksi kerraksi kuulemma reippaasti. Ja näinhän se on, että koon pienuudesta voi olla joskus harmiakin. Pocon viikonloppuvierailu meillä sujuu hyvin. Pikku-mies tuli eilen ja Sulohan omi sen kokonaan. Ja tytöt mökötti, Tassu varsinkin. Sohva sai kyytiä parin painissa, jota jatkui koko illan pieniä huilimisia lukuunottamatta. Tänään on ollut hieman rauhallisempaa, kun Poksu on väsynyttä miestä näyttelystä johtuen. Huomenna sitten "rauha" palaa meidänkin perheeseen. Tosin tuo pikkuinen on niin ihana, ettei olisi väliksi vaikka jäisi tännekin. Luulen kyllä, että Poksun kotijoukot on eri mieltä asiasta? |
| 13.8.2009 |
Näitä uutisia pitänee vähän hehkuttaa, sillä Sulon tytär Norjassa on menestynyt hienosti neljässä näyttelyssä. Ensimmäisissä näyttelyissään Krullets Cajsa eli Iris oli RYP-4 ja RYP-1 ja kolmannessa BIS-pentu! Tässä näyttelyssä oli tuomarina Leila Kärkäs. Mutta kaiken kruunaa viime viikon lauantain Norjan erikoisnäyttelyn BIS-2 sija. Tuomarina Bjorg Foss. Voiko upeammin tämä pikku kaunotar aloittaa näyttelyuransa!!! Kiitos Åkelle ja Hannulle näistä tiedoista! |
| 11.8.2009 |
Loma tuli ja meni sekä esikoiseni sunnuntaiset rippijuhlat. Viimeinen lomaviikko oli toosi rankka järkätessä juhlia, mutta kaikki meni mukavasti sukua ja ystäviä tavatessa :). Mutta muutakin tapahtumaa viime viikonvaihteessa oli, sillä huomasin eilen s-postissani hienon viestin. Kasvattini Jahanian Carlo "Kölli" oli ollut lauantaina 8.8. Turun Elonäyttelyssä hienosti PU2 kera sertin. Näyttely oli Köllin toinen, joten tämä oli kyllä upea saavutus. Tuomarina oli Rejko Rottner Sloveniasta. Arvostelu: Good sired dog. Exellent prepared. Exellent presented. Good body and topline. Exellent mover. Onnittelut vielä omistajille sekä kiitokset Pihla-handlerille ja Kaarlammen Pauskille, joka oli antanut neuvoja Pihlalle podengon esittämisestä. Tästä on hyvä jatkaa. Meidän pikkuinen Pampula täytti lauantaina 8 vuotta! Pamilla ja kaveruksilla oli kaiken riparijuhlajärjestelyiden keskellä pienoiset jätskikekkerit. Pocosta muutama sananen. Herra oli syönyt eilen oikein hienon aterina, kylläkin ilman lupaa. Ruokapöydällä oli odottamassa isännän ruoka kattilassa (kansi päällä) ja Poco oli päättänyt mennä pöydälle tuon ihanan juustoisen kanapastan luo. Ja kyllä, kansi syrjään ja pää kattilaan. Oli siinä kuulemma ollut näky, korvat vaan näkyi vähän kattilan yläkulmasta. Illemmalla oli vielä pitänyt kantaa tämä pulleavatsainen herra ulos iltapisulle. Pocon oma sivu on vielä tekemättä, mutta tulee aikanaan kuvien kanssa. Pocolla ja Lempillä on jo FIN-rekkarinrot, joten tiedot löytyvät KoiraNetistä. |
| 31.7.2009 |
Kesäkuulumisia olisi vaikka kuinka, vaikkei kuitenkaan näyttelyjen saralta. Näyttelykausi aloitetaan kesätauon jälkeen 15.8.2009. Aloitetaan kuitenkin kuulumiset Pocon vierailusta tänään. Hain pikku-herran meille tutustumaan meidän laumaan ja hyvinhän se sujui. Hannu ja Eija pääsivät myös yhdessä katsastamaan tänään Pocoa ja kaikki olemme tyytyväisiä tähän uuteen pikkuiseen, joka on tosi reipas. Sulo ihastui uuteen kaveriin kovin, samoin Tassu ja Ellikin (Sandeisan Gira Marella). Ja mikä tärkeintä, Pocolla on kiva koti Lempäälässä. Siellä sillä on paljon tekemistä niin aikuisväen kuin pikkuväenkin kanssa. Pocon ensimmäinen näyttely on Mustialan erikoisnäyttely 15.8.2009. Tänään täyttää kennelimme ensimmäinen podengopentue 2 vuotta! Siis isoot hali-onnittelut vielä näin sivujenkin kautta Köllille, Nekulle ja Simolle! Nekku olikin tuossa heinäkuun alussa ihastuttamassa SubTV:n katselijoita ihan livenä. Touhukas neiti ja myös niistä kuvista päätellen, jotka tänään sain, niin on melkoinen vesipetokin. Isukilta perittyä, sillä äitylihän ei voi sietää vettä. Simo taasen piipahti pikaisesti tuossa viime sunnuntaina ja muutama kuvakin tuli napsittua. Loman aikana piipahti myös Lempi (Favorita do Vale do Cutileiro) meillä taustajoukkoineen eli matkassa oli Eija ja Neppi sekä Virpi Lillin sekä hoidokkiensa Lempin ja Liinun kanssa. Olihan meillä melkoista podengo-säpinää pihalla koirien touhutessa ja ihmisten seurustellessa. Hauskaa taisi olla kaikilla :). Podepäivillä sitten kaverukset taas tapaavat. Muuten loma on mennyt mökin ja kaupungin väliä sahatessa. Puma on kasvattanut kuntoa uimalla reilut puolituntia päivittäin. Sulo ja Tassu taasen juoksemalla mökin aidan ulkopuolella Juuson tekemillä mönkkäriradoilla. Lode taasen on ollut lähinnä sohvaperunana ja paistatellut laiturilla auringossa. Kaikki siis ovat latailleet akkuja tulevaan syksyyn. Lisäksi on Sulon jälkeläiset menestyneet upeasti kesän näyttelyissä, joten onnitteluja kaikille :). Kuviakin on tulossa myöhemmin, kunhan saan vaan aikaiseksi... |
| 15.7.2009 |
Poco-pentu muutti tänään uuteen omaan kotiinsa Lempäälään. Nyt sitten alkaa tutustuminen uuteen kotiin ja uusiin ihmisiin. Poco saa ison pihan itselleen ja paljon ohjelmaa, joita perheen pikku-neidit varmaankin sille järjestää aikanaan. Kuviakin otin, mutta tärähtäneiksi totesin. Joten ei uusia kuvia... Onnea matkaan koko perheelle :). |
| 2.7.2009 |
Suomeen tuli 28.6. Portugalista portugalinpodengon pieni kk. urospentu nimeltä Leite Creme do Vale do Poco, synt. 12.1.2009. Pikku-herra etsii sijoitus-/osaomistuskotia Tampereen tai Turun seudulta. "Poco" on sopeutunut hyvin, on reipas sekä nopea oppimaan asioita. Ja toivotaan, että herraa nähdään tulevaisuudessa myös näyttelyissä :). |
| 25.6.2009 |
Onnittelut Lotalle, joka täyttää tänään 7 vuotta! Lode-pode on kylläkin aina vaan yhtä pentumainen, ettei uskoisi sen olevan jo melkein veteraani-ikäinen. Nyt eilisiä kuvia katsellessa huomasin, ettei se enää olekaan niin pulska kuin livenä näyttää. Täytyy yrittää tämä rouva pitää timmissä kunnossa, sillä vuoden päästä se alkaa kiertämään veteraanikehiä :) Nyt rouva-ripakintulla on kesäluukki päällä eli turkki on nypitty lyhyeksi. Lisäksi sain uusia kuvia Sulon Ruotsin tyttäristä, joista toinen asustelee kasvattajan luona ja toinen on valloittamassa Norjaa. Ne löytyvät sekalaisista kuvista. Täytyy kyllä kehaista, että ovatten kauniita :). |
| 7.6.2009 |
Treffailtiin tänään podetreffeillä Tassun ja Hirsituvan Elosalaman "Kaapon" kanssa Hakametsässä. Kaapo taisi rakastua meidän Tassuliin, mikä ei ole yhtään huono asia, sillä Tassulle on hakusessa komea, hyväluonteinen, -turkkinen ja -kokoinen uros. Olihan tämä komia nuori-mies eilen Salossa ROP-pentu. Onnittelut kasvattajalle ja omistajalle! Muutama kuva tulossa treffeiltä tulossa... Tallinnasta hyviä uutisia; Marella Mariza oli ROP kera sertin. Onnittelut kasvattajalle ja omistajille :). |
| 6.6.2009 |
Terveiset Salon KR-näyttelystä! Takana piiitkä päivä, sillä herätty on viiden aikoihin ja kotiin palattiin vähän ennen viittä :(. Päivän saldo oli laiha, sillä porukan molemmat koirat (Sidi-cairni ja Tassu-popo) saivat eh:t. Mutta nou hätä, päivän pelasti se, että ajeltiin Salosta väliajalla Raisioon katsomaan pikkuista Lempi-pentua. Ja voi kuinka ihana se olikaan livenä. Kuvien perusteella olin jo ihastunut kovin, mutta kuinka kaunis ja hyvä luontoinen pikku-pusukone se olikaan :). Hieno ja ryhdikäs pikkuinen! Olisin heti tuonut kotiin, jos vain voisin! Neiti on kyllä kovin eläväinen ja liikkuvainen, joten tapahtumia sen kanssa varmaankin tulee olemaan. Kuvia näyttelystä ja Lempi-likasta tulee tänne aikanaan... Nyt väsymys painaa... Tassun arvostelu; Hyvä tyyppi, keskikoko. Hyvä pää. Oikea purenta. Keltaiset silmät. Hyvät korvat. Hyvä selkälinja & häntä. Rintakehää voisi olla enemmän. Hyvät raajat. Kesäturkki, vähän pehmeä. Hyvä liikunta. Tuomarina Lilian Hanniste Virosta. Hänen kommentti suullisesti oli "hyvä koira, mutta turkki". Juu, sehän on totta! Niin siis saldona sileät punaiset. Mutta ai niin; upeita uutisia tuli jo päivällä; Sulolla on nyt toinen kansainvälinen muotovalio-jälkeläinen! Sandeisan Erudito "Kaapo" oli tänään Tallinnassa VSP ja sai hienon rivin uusia titteleitä; C.I.B. & EE MVA sekä EEV-09 (Kaapollahan on tuo -08 voittajatitteli myös hallussaan). Onnittelut kasvattajalle ja omistajalle :). Tosi hienoa! Ja Annan kuvia: http://picasaweb.google.com/Podengoelamaa/Tallinna09# |
| 1.6.2009 |
Oltiin eilen Mäntässä kaikkien rotujen näyttelyssä hienolla menestyksellä, sillä paluumatkalla oli autossa kaksi ROP-koiraa :). Kaverin Sidi-cairni sekä Simo-popo! Saapi Sulo-iskä olla ylpeä, sillä Sandeisan Encanta eli Veera-tytär oli VSP ja Jahanian Cosimo eli Simo-poika oli ROP, sekä Hirsituvan kasvatti-lapsenlapset ROP ja VSP-pentuja. Tassu-hassu sai EH:n ja syy taisi olla turkki ja liikkeet? Tassun iso-mummeli eli Marella Ramalhete oli hienosti ROP-vet. ja PN2. Onnittelut kaikille pärjänneille! Simon arvostelu: Korkeanpuoleinen nuorukainen, jolla oikeat rungon mittasuhteet, hyvä pää ja ilme. Urosmainen olemus, hyvät korvat, silmät ja purenta, hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset, ikäisekseen hyvä runko, hyvä vahva selkä, hyvä lantio ja häntä, hyvä luusto, karvapeite ok. Liikkuu erittäin hyvin, joskin hieman kapeasti? edestä. Miellyttävä reipas käytös. NUO ERI-1,PU1, SERT & ROP Tassun arvostelu: Ryhdikäs feminiininen narttu, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Narttumainen pää, alaskiinnittyneet? korvat, hyvät silmät ja ok purenta, hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset, hyvä runko, hyvä lantio ja häntä, pehmeä liian (tai hieman) silkkinen karva. Liikkuu hyvin sivusta, mutta ahtaasti takaa ja astuu ? ristiin edestä. Hyvä temperamentti. JUN EH Tammisen Tiian blogissa löytyy näyttelystä kuvia; http://picasaweb.google.com/tiia.monica.tamminen/Mantta3152009# Reissu oli kaikestaan onnistunut kuumasta päivästä huolimatta. Meidän leiri oli varjossa ja koirilla ei ollut tukalaa muuten kuin vasta kehässä. Tassun liikkeiden kankeus taisikin johtua lähinnä liikunnan puutteesta, sillä päivä oli pitkä ja meni lähinnä makoillessa. Podengojen tuomarin piti olla Raisa Savander, mutta yllättäin tuomari vaihtuikin noin 10 minuutin varotuksella. Kiitokset Siirin omistaja Riitalle, että tuli kertomaan meillekin, jotka olimme kaukana kehästä. Tuomarina toimi Maija Mäkinen. |
| 24.5.2009 |
Hienoja uutisia tuli eilen; Sandeisan Deliciasta tuli Ruotsin kv-näyttelyssä C.I.B. & SE MVA. Lilli pisti tuulemaan, ikääkin vain 2 v 7 kk. Neidissä taitaa olla Puma-äitylin esiintyminen, sillä esiintyminenhän on aina ollut Pulleron vahvimpia puolia :). Mutta siis todella upeaa, onnittelut Eija-kasvattajalle sekä Virpi-omistajalle!!! Ja toki Sulo-tiimiläistenkin tulee olla ylpeitä, sillä onhan Lilli eka Sulpan inttijälkeläinen :). Jahanian Carlo oli ensimmäisessään näyttelyssä tänään tuloksella NUO EH. Helsingissä tuomaroi Markku Mähönen ja Köllin esitti Pihla Auvinen. Köllin arvostelu; Oikeat mittasuhteet, hyvä vahvuus. Koon ylärajoilla, hyvänmallinen pää, hyvät korvat sekä kaula. Ylälinja saisi olla parempi. Hyvät kulmaukset erityisesti takana. Erittäin hyvät liikkeet. Karkea karvapeite. Ylälinja vaikuttaa tänään palkintosijaan. Eli paljon hyvää. Hienoa, tästä on hyvä jatkaa. Kiitokset Kaijalle ja Ilkalle sekä esittäjälle, että veivät Köllin näytille :). |
| 18.5.2009 |
Muutama kuva pentusesta, Favorita do Vale do Cutileiro. "Lempi" asustelee Turussa Liinu-podengon seurana. Neitien yhteiselo on vielä aluillaan, mutta eiköhän niistä tule parhaimpia kaveruksia :). Kuvat Eija S. ja Sari H. |
| 17.5.2009 |
No niin, nyt se on livenä nähty, että podengo on oikeesti myös lintukoira! Olimme tänä keväänä ensinmäistä kertaa mökillä ja tottakait parhainta lintujen pesimäaikaa. Nyt oli sitten täysi tohina meneillään telkällä ja sitä myöden myös podengoilla. Pullero vietti melkein koko illan joko laiturin nokassa, aidan toisessa laidassa "vesiletossa" tai valmiina kipeämään puuhun (siis tikkaat puuttui). Popoilla meni koko lauantai-ilta siihen vahtimiseen koska tulee äiti-telkkä pönttöönsä... Hauska oli seurata koiria, mutta säälitti toki telkkä-emo ja yritinkin sille kertoa, ettei me tulla pitkään aikaan häiritsemään... Pumahan tavalleen uskollisena käväisi uimassa. Sanoin lapsille, ettei heitetä vesileluja veteen, ettei koirat turhaan uiskentele kylmässä vedesssä. No ei vesileluja heitelty, mutta kivi läks pojan kädestä ja Pullero pitkällä järvessä hakemassa sitä jotain. Kuvia tulee myöhemmin, sillä unohdin kameran mökille. Mutta toivotaan, että onnistuneita otoksia on tulossa aikanaan myös tänne. Lisäksi uutisia on tulossa uudesta pentusesta (kuva Eija), joka matkasi Suomeen perjantaina, siis kuvia ja tekstiä kunhan keretään :). Varkauden näyttelyn tuloksia kuulin, että Sulon tytär Veera (Sandeisan Encanta) sai viimoisen sertinsä ja tuli Suomen valioksi:). Onnittelut niin kasvattaja-Eijalle kuin myös omistaja-Markelle! Hianoo, kyllä tuo Sulppa on kauniita jälkeläisiä siittänyt! |
| 9.5.2009 |
Ruoveden ryhmänäyttelyn kuulumisia: Marella Fada ROP & Jahanian Cosimo VSP kera sertin, sekä Jahanian Donzela PN2 & Tassulin eka serti :). Jee, hieno saldo! Tuomarina Tuula Savolainen. Arvostelut tässä; Simo; 1 v 9 kk. Hyvä sukupuolileima ja mittasuhteet. Hyvä pää, oikea asentoiset kookkaat korvat. Hyvän syvyinen rintakehä, joka voisi olla pidempi. Hyvin kulmautunut. Hyvä raajaluusto. Suorat edestakaisliikkeet. Sivuliikkeissä hyvä askelpituus. Hyvä turkki. Tassu; 1 v 3 kk. Hyvä sukupuolileima ja mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Hyvät korvat. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä raajaluusto. Etuliikkeissä löysyyttä, sivuliikkeissa hyvä askelpituus. Kamala keli koko päivän, välillä satoi välillä ei. Meidän onneksi juuri podengokehä oli sateeton. Olimmekin näyttelyn viimeinen rotu. Sen jälkeen alkoikin raju vesisade, jossa kastui niin veteraanit kuin kasvattajaluokat sekä BIS-koirat. Mutta meidän kohdalla tämä ei haitannut, sillä näyttelytulokset olivat mieluisia :). Seuraava koitos "teineillä" on Mäntän näyttely ja sen jälkeen Simppa jää kesätauolle näyttelyistä. Hannulle perheineen isoot onnittelut niin ROP-koirasta kuin BIS veteraani 3:sta ja Marellan kasvattaja ryhmästä, joka oli BIS 2!!! |
| 3.5.2009 |
Tänään treffailtiin Hakametsän koirapuistossa ja mukana oli mukava määrä pikkupopoja sekä yksi keskari. Harmi vaan, kun Nuka joutui olemaan toisella puolen. Mutta onneksi Simo piti Nukalle hetken seuraa ja saivat juosta kaksistaan. Paikalla oli siis edellä mainittujen lisäksi Into, Luna, Nekku, Lotta ja Tassu. Paikalla oli myös podengottoman perheen isä tyttöjen kera tutustumassa pikkuisiin podengoihin. Saas nähdä, saadaanko uusi popo-harrastaja joukkoomme? Luultavasti, elleivät sitten säikähtänyt tätä vauhdikasta rotua? Oltiin eilen Kirsin ja Simon sekä Tassun kanssa Mouhijärven ryhmiksessä. Pikkuisia karkeita oli ilmoitettu kaksi ja onneksi ei enempää, sillä siellä oli eh-päivä. Samoin oli sileidenkin osalla. Arvostelut tässä: Simo; Mittasuhteiltaan oikea, mutta ikäisekseen vielä kovin kehittymätön, erityisesti runko tarvitsee lisää volyymia, pitkä pää, kallo saisi olla jo hieman vahvempi, kaunis kaula, hyvä ylälinja, hyvät raajat ja kulmaukset, liikkuu hyvällä askeleella, oikeanlaatuinen karvapeite, käyttäytyy hyvin. Tassu: Hyvät mittasuhteet ja voimakkuus, erinomainen sukupuolileima, pää saisi olla hieman voimakkaampi, isohkot korvat, hyvä kaula, vielä pyöreyttä ylälinjassa, hyvät takakulmaukset, hyvät edestakaiset liikkeet mutta sivuliikkeessä taka-askel jää rungon alle, hiemen pehmeä karvapeite, tarvitsee vielä aikaa. Tuomarina oli Markku Mähönen. Simo sekä Tassu esiintyivät todella kauniisti ja hillitysti. Täytyy sanoa, että kyllä Simon korvien väliin jäi viimevuoden näyttelykoulutuksista ja näyttelyistä paljon mieleen. Ja niin myös Tassulille, sillä oli kuin täällä olisi käyty useamminkin. Ainakaan käyttäytymättömyyteen tämä homma ei kaadu. Ensi viikolla on siis uuden näyttelyn vuoro :). |
| 1.5.2009 |
Pikaiset uutiset tältä päivältä, sillä voihan Vappupäivän viettää koiranäyttelyn merkeissä :). Olimme tänään Hollolan ryhmiksessä tuloksella Jahanian Cosimo PU-2 & SERT. Hienoa Simpalta, jonka viime vuosi meni ns "penkin alle" syystä että ei ole ollut riittävän kehittynyt! Onnittelut Kirsille & Simpulle! Pikku lisänä tähän; näyttelysihteeri sanoi (kun hain arvostelua), että ole erityisen tyytyväinen tulokseen, sillä tuomari on ollut tänään todella ankarana. Onneksi ei tullut seurattua kehän tapahtumia, sillä olisi voinut ruveta jännittämään. Toki ei ollut mitään jännitettävää, sillä Simo-poju käyttäytyi kehässä oikein kauniisti. Että edistystä siinäkin puolessa :). Mutta eipä tässä kaikki uutiset, sillä Sulon toinenkin jälkeläinen pärjäsi tänään vielä upeammin; Marella Fada AVO ERI-1,PN1,SERT,VSP & FIN MVA. Jes, sillä taisi olla niin, että "Viivillä" oli neljäs näyttely ja jokaisesta eri, 3:sta serti ja 1:stä vara-serti! Onnittelut kasvattajalle/omistajille! Simon arvostelu; Hyvät mittasuhteet, oikea voimakkuusaste. Hyvä ilme ja purenta. Olkavarsi saisi olla hieman viistompi. Nostelee etujalkojaan turhan korkealle. Hyvä karva ja oikea olemus. Tuomarina oli Annukka Paloheimo.
|
| 26.4.2009 |
Tänään oli Lahdessa kv-näyttely, missä Jahanian Dinara oli mukana tuloksella H. Tuomarin arvostelu oli kaikinpuolin hyvä, mutta tulos tuli ujostelusta. Tytteli oli jännittänyt kovin tilannetta. Mutta eiköhän se siitä, kun tulee kevään ja kesän ulkonäyttelyt ja mätsärit, niin harjoittelu auttaa. Eilen oli kv-näyttely Vaasassa ja siellä oli Sulpan tyttäriä näytillä kaksin kappalein. Marella Mariza oli upeasti ROP-koira, saaden sertin ja cacibin, Marella Fada oli PN4 ja sai vara-sertin. Onnittelut kasvattajalle/omistajille :). |
| 24.4.2009 |
Terveisiä lämpimästä Kreikan Rodoksen saarelta. Loman aikana tapahtui sitten se, mitä on odotettu jo pitkään! Jahanian Cosimo oli Jämsän ryhmiksessä 19.4. ROP-koira ja sai ensimmäisen sertinsä! Simon esitti Hannu, suurkiitokset Hannulle! Taitaa olla parasta, että olen itse ulkomailla kun Simpalla on näyttely ja annan Hannun hoitaa esittelypuolen :). Simo oli kuulemma esiintynyt kauniisti ja erityisesti saanut kiitosta liikkeistä. Simon arvostelu; Erinoimainen tyyppi. Kaunis pää, ilme. Purenta ok. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvä runko ja kulmaukset. Hyvä häntä. Liikkuu rodunomaisesti. Hyvä karvapeite ja esiintyminen. Tosi hienosti oli myös Sulon muillakin jälkeläisillä mennyt. Eli Simon lisäksi siellä oli Marella Mariza tuloksella serti ja VSP sekä Sandeisan Encanta PN4 ja vara-SERT. |
| 9.4.2009 |
Uusia tutkittuja lisää; Puman ja Sulon tyttären Sandeisan Delician lonkat A/A ja kyynärät 0/0 (tutkittu 23.3.2009). Silmät ja polvet ovat Lilliltä jo ennestään tutkittu. Samalla reissulla oli myös Puman äityli (Hirsituvan Kanerva) tutkittu lonkista ja kyynäristä, samoilla tuloksilla kuin kaksi tyttären tytärtäkin (Lilli & Tassu). |
| 27.3.2009 |
Nonni, täytyy myöntää ettei tuo muisti pelaa hyvin ja ikä tekee tehtävänsä... Siis emännälle. Puma Pulleron = Sandeisan Fumacan 5 vee synttäripäivä on tänään ja "mamma" ei muistanut sitä (vasta ku nyt klo 22 ja risat jälkeen)! Onneksi tätä mokaa vähän keventää se, että Puma sai uuden upean punaisen niittipannan, samanlaisen kuin Tassu-tyttärellä, jo tiistaina etukäteislahjana (Tassuhan pureskeli äitylin edellisen niittipannan huonoon kuntoon, senkin). Mutta herkku aterian koirulit sitten saa vasta huomenna. Ehkei se kuitenkaan niitä harmita, sillä pääasia on kait se herkkumuona ja että sen saa, mä luulen? Puman kuulumisia muutoin; rouva voi todella hyvin ja on timmissä kunnossa :). Sterilisaatio ei ole vielä vaikuttanut turkin laatuun, mutta ilmeisestikin siitä pitää pitää huolta. Ostinpa tuossa Furminaattorin ja hyväksi vempeleeksi totesin. Kyllä lähtee ylimääräiset pohjavillat ja irtokarvat. Arvokas vehje, mutta ei mene hukkaan... Lisäksi Pullero käy omalla trimmaajalla, joka huoltaa turkin kuntoon tarpeiden mukaan. Ja kaitpa tuo kaunis rouva tänä vuonna täytyy jonnekin näyttelyynkin näytille viedä. Pumalla on niin paljon niitä hyviä puolia, mm upea ja terve liikkuvuus, temperamentti, väristä puhumattakaan... Kiitokset siis kasvattaja-Eijalle tästä erikoisesta hurmurista :). Näitä värillisiä menestyneitä ei montaa maailmasta löydy, ja ei ainakaan intti ja voittaja valioina! Pumpan tytär Jahanian Donzela "Tassu" on sijoittunut Tamskin (Tampereen seudun koirakerho) vuoden 2008 näyttelytulokas kisassa kuudenneksi. Tassuli aloitti junnuluokan uran tyydyttävästi. Voisiko näin todeta, että aina ei voi voittaa... Tämä ei kuiteskaan meitä haittaa, sillä Tassussa on monta upeaa asiaa. Mm; hyvät mittasuhteet, kaunis ja terve liikkuvuus (paitsi etuliikkeet menee ristiin, etujalat kuitenkin ovat kauniisti suorat) ja reipas luonne. Joskin luonne on vahvasti laumasidonnainen. Aivan upea "pikku-piski" kaikesta huolimatta:). Ja värillehän ei voi mitään, vaikka siitähän kuitenkin rokotetaan. |
| 26.3.2009 |
Jahanian Donadon "Jalin" emäntä soitteli eilen ja kertoi, että pojun polvet oli terveeksi tutkittu. Muutoinkin Jali oli saanut reippaudesta ja hyvästä kunnostaan kehuja eläinlääkäriltä. Kiitos Tialle näistä tiedoista ja hienoa että taas on uusi tutkittu podengo lisää! Krullets kennelin sivuilla on taas ihastuttavia kuvia Sulon ja Dagmarin tyttösistä; 4 viikkoisia sekä 5 viikkoisia. |
| 17.3.2009 |
Tänään tuli kennelliitosta viralliset tulokset Faro da Terra de Montoiton "Sulon" ja Jahanian Donzelan "Tassun" lonkista ja kyynäristä. Kummankin tuloksina lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Jahanian Cosimon "Simon" tulokset on lonkkien osalta B/B ja kyynärät 0/0. Kaikilla kolmella polvet 0/0. Eli tervettä porukkaa ovatten. Ei turhaan eläinlääkäri sanonut, että tyytyväisiä saadaan olla ;). Kaikkien tulokset löytyy jo koiranetistä. Sulon jälkeläisistä on aikaisemmin tutkittu Sandeisan Encanta sekä Jahanian Carlo; polvet 0/0 ja lonkat A/A. Lisäksi Encantan kyynärät 0/0 ja silmät ok. Myös Sandeisan Delicialla ja Eruditolla on polvet 0/0 ja silmät ok. Lisää tutkittuja on tulossa kevään ja kesän mittaan... Ja podengojen kesäpäivillä vielä sydämmetkin kuunnellaan meidän koirilta. |
| 15.3.2009 |
Eilen oli Tampereen kv-näyttely ja siellä oli peräti 23 pientä karkeaa. Huikea määrä. Ja jos olisin vienyt omiani, olisin vienyt Tassun ja Sulon sekä Kirsin Simon niin olisi ollut vieläkin enemmän. Mutta kun on vieä nuo nukutusaineista johtuva doping-aika menossa, niin eihän meillä ollut sinne asiaa. Näyttelyssä oli mukana Pumperon tytär Jahanian Dinara "Miina", jolle näyttely oli ensimmäinen (lukuunottamatta heinäkuun 2008 pentunäyttelyä). Tältä kauniilta tyttöseltä ei mennyt näyttely putkeen, sillä pääesiintyminen tapahtui pöydällä. Harmillinen juttu, sillä liikkuvuus sujui Miinalta hyvin ja pöytä jännitti kovin. Tuomarin linjattomuus myös oli aika erikoista, mutta eniten jäi kuitenkin harmittamaan tuo, että koirien liikkeet eivät merkanneet mitään. Onneksi Miinalla on vasta näyttelyt edessäpäin, niin ei jäädä tuota H:ta harmittelemaan. Ja hienosti Vera tyttösen vei, kummallekin kun näyttely oli eka! Siitä se lähtee! Miinan arvostelu oli myös hyvä, ainoa moite taisi olla tuo ujous. Arvostelu tulee aikanaan tänne. Kiva päivä takana, sillä paljon oli podengoporukkaa paikalla ja olihan myös yhdistyksen kokous. Siellä julkistettiin vuoden metsästäjä, vuoden podengo, pentu ja veteraani sijoitukset. Kaksi kunniakirjaa tuli Jahanian pentusille eli Vuoden Pentu 2008 kilpailussa oli Tassu viidennellä sijalla ja Simo yhden näyttelyn jälkeen 9:s. Tulokset löytyy yhdistyksen sivuilta. Shoppailtuakin tuli; Tassuli sai komean punaisen niittipannan (söi edellisen strassipannan), samanlaisen kuin Puma-äidillä. Pari leluakin tuli mukaan, mm iso karvainen pallo (Hugo-podengo sai sellaisen ja totesi pallon podengolle sopivaksi). Sulohan rakastui oitis tähän palloon. Ja näyttää se olevan mieluinen muillekin. Lopuksi jäin Eijan seuraksi odottamaan veteraanikehää. Tulos jäi taas laihaksi podengojen osalta, sillä eihän ne juurikaan pärjää näissä ryhmissä turkkirotujen seassa. Eijalle vielä onnittelut ROP-veteraanista sekä KP:sta kasvattajaluokassa. Sekä Mimorille hienosta saldosta; Oliverin ROP:sta ja Martan VSP:stä. Sekä Markella kasvattien hienosta saldosta; ROP-veteraani sekä ROP ja VSP-pentusista. Tammisen Tiia oli taas ottanut loistavan kuvakoosteen näyttelystä; http://picasaweb.google.fi/tiia.monica.tamminen/TampereKV1432009# Räsäsen Annan loistavia kuvia myös näyttelystä; http://picasaweb.google.com/Podengoelamaa/Tampere09# Kiitos Tiialle ja Annalle niistä :). |
| 11.3.2009 |
Ihania uusia kuvia suloisista 3 viikkoisista Sulon tytöistä :). Enpä tiedä kumman niistä itselleni ottaisin, jos se olisi mahdollista. Varmaankin molemmat! |
| 9.3.2009 |
Hakametsässä treffailtiin muutaman podengon ja podengohenkisen kanssa sunnuntaina kauniissa aurinkoisessa säässä. Tiian kuvia löytyy täältä; http://picasaweb.google.fi/Popotreffit.Tampere/Treffit832009Hakametsa sekä blogissa muutama rivi juttua. Mukana tosin oli Puman tytär Tassu, eikä Puma, niinkuin kuvista huomaatte. Lisäksi muutama ottamani kuva löytyy sekalaisista kuvista. |
| 2.3.2009 |
Sulon Ruotsin pennuista 18.2. ja 22.2. otettuja kuvia. Neitoset ovat kauniin värisiä valkoisin merkein ;). Sunnuntaina 1.3. oli podetreffit Hakametsän koirapuistossa. Pikku pakkaseen oli uskaltautunut Miisa, Simo, Hugo ja Tassu. Simolla oli taas omaa kivaa sen ravatessa isompien "vieheiden" kanssa Miisan tullessa perässä. Miisa varmaankin mietti, että mikähän tässä on homman nimi. Hugokin jatkoi tuota aidan vierusjuoksua myöhemmin, mutta kyllästyi nopsaan. Tassu taasen oli aluksi hämillään erirotuisista koirista, mutta innostui myös välillä leikkiin. Kuvia ei tullut otettua, oli sen verran pakkasta. Sää kylläkin suosi ihanalla auringolla! |
| 18.2.2009 |
Alustavia terveystietoja; Käytin tänään liudan koiria lonkka- ja kyynärkuvauksissa sekä Tassulin polvitutkimuksessa. Tassu sai myös 1-v rokotukset. Polvista sanottiin että jämäkät ja vahvat sekä lonkista ja kyynäristä että terveet ovatten. Mutta odotellaan kuitenkin vielä virallisia lausuntoja niin Tassusta kuin Sulosta ja Simostakin. Kallis reissu, mutta eläinlääkärin mukaan saadaan olla tyytyväisiä tuloksiin... Tassun ja Simon silmät tutkitaan vasta sitten kun on jalostuskäyttöä tiedossa, sillä silmätulos on voimassa vaan vuoden. Joten niitä tuloksia sitten aikanaan. Tassun DNA-näytteen oton jätin keväämmälle, kunhan kelit lämpenee. |
| 18.2.2009 |
16.2.2009 syntyi Sulon ja Dagmarin kaksi tyttöpentua Kennel Krulletsiin Ruotsiin. Kauniita pikkuisia ovatkin. Emä ja pentuset voivat hyvin;) Tiedustelut pennuista Kennel Krullets, Sweden ( http://www.krullets.se/ ) |
| 8.2.2009 |
D-pentue täyttää tänään 1 vuoden; isoot halionnittelut siis Jalille, Miinalle ja Tassulle:). Hienoja nuoria aikuisia niistä onkin kehittynyt. Miinasta löytyykin upea seisontakuva Tiheikön väen sivuilta. Onkin hienoa päästä esittämään Miinuskaa Tampereen kv-näyttelyssä ensi kuussa. Jalista toivottavasti saamme myös 1-vuotiskuvan. Ja jos vielä joku ottaisikin tuosta hassu-Tassustakin kuvan. Neiti oli muuten viime yönä syönyt "timangi"-pantansa (joka oli jäänyt sohvapöydälle saunan jälkeen). Luuli varmaankin, että saa lahjaksi uuden pannan. No, ehkä sitten saakin? Tänään käväistiin porukalla Hannun ja Kirsin kanssa Keuruun ryhmänäyttelyssä. Tuomarina oli Paavo Mattila. Reissu menikin upeasti, sillä Marella Fada "Viivi" oli VSP. Tämä oli Viivin toinen näyttely ja toinen serti. Jahanian Cosimo "Simo" oli PU-2 saaden varasertin. ROP-koiraksi tuomari valitsi Sandeisanin Galanteadorin "Ässän", jolla on ikää vasta 9 kk. Hienoa, Ässästä kuullaan vielä!!! Kaikki podengot saivat loistavat arvostelut! Ja meille oli hienojen arvostelujen lisäksi myös mieluista se, että sekä Simon että Viivin luonteita jälleen kehuttiin! Onnittelut pärjänneiden kasvattajille ja omistajille ;). Simon arvostelu; Hyvä nuori uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvän mallinen pää, hyvä ilme ja korvat. Hyvä kaula. Sopusuhtainen runko. Ylälinja voisi olla vieläkin parempi. Hyvä asentoiset raajat. Hyvälaatuinen karva. Liikkuu sivusta hyvin. Miellyttävä luonne. Simon esiintymisestä vielä muutama sananen. Herra esiintyi suorastaan kauniisti, oli reipas ei hötkyillyt mihinkään ja seisoi ryhdikkäästi. Ja kävelykin sujui hyvällä rytmillä. Näin monen kuukauden näyttelypaussin jälkeen ja harjoittelematta upeasti meni ;). |
| 27.1.2009 |
Turun kv-näyttelyssä 25.1. oli hienosti Sandeisan Erudito komiasti ROP kera CACIBin. Onnea kasvattajalle ja omistajalle :). Jahanian Dinarasta eli Miinasta on ihania uusia kuvia Tiheikön väen sivuilla. Miina on kovasti Ansa-tätinsä (Marella Borboletta) näköinen. Mutta kyllä muutama ilme oli Puma-äityliltä perittyä. Kaunis tyttönen :). |
| 8.1.2009 |
Vuoden vaihde meni mukavasti ilman suurempaa trafiikkia. Puma nyt tapansa mukaan pelkää raketteja ja oli rauhaton, muiden kanssa ei mitään suurempaa ongelmaa. Sunnuntaina 4.1. kävin Tassun kanssa vuoden ekoilla podetreffeillä, vaikka arvelinkin ettei siellä ole meidän lisäksi kuin Simo ja Kirsi. Ja näin myös kävikin. Ajattelimme Kirsin kanssa ehdottaa porukalle, että siirretään kellon aika aikaisemmaksi, kun kukaan ei tuohon ns. pyhäruoka-aikaan viitsi tulla. Eli ensi podetreffit olisi su 1.2. klo 12. Tai ainakin itse menen silloin Hakametsään. Toivotaan, että muitakin ilmestyy paikalle :). Maanantaina 5.1. vein Puman sterilisoitavaksi. Eli Puma-faneille ja Puman pentua havittelijoille tiedoksi, ettei niitä sitten ole tulossa. Puman Tassu-pentu sitten aikanaan jatkaa tätä suvun jatkamista. Tähän sterilisointiin suurin syy oli, etten keksinyt Pullerolle sitä sopivaa urosta sekä kun kotona on yksi uros, niin onpahan huomattavasti helpompaa kotona, kun on yksi kiimainen narttu vähemmän. Leikkaus sujui hyvin ja niin myös toipuminen. Yöllä jo Puman oli pakko päästä sänkyyn jalkopäähän nukkumaan niin kuin muulloinkin. Meno on jo melko hurjaa, vaikka masussa on iso haava ja kauluri kaulassa. Tassu riiviö pitää siitä huolen. Loppiaisena tapahtui jonkinmoinen yhteenotto Lotan ja Sulon kesken ja tuloksena oli, että Loden kynsi repesi. Kynsi poistettiin eilen ja nyt Lode tassuttelee tassu siteessä konkaten kolmella jalalla ja kauluri kaulassa. Lotta on kyllä sitkeä tytteli, ei valita ja osaa ottaa rauhallisesti leväten. Eli meillä on sitten näitä kauluripäisiä kaksin kappalein kotona näin alkuvuodesta :(. Mutta onneksi kuitenkin ei mitään isompaa haaveria tullut! Tänään täyttää D-pentue 11 kk; isooot halionnittelut Jalille, Miinalle ja Tassulle :). Tassu koheltaa ja tekee pahaa samaan malliin kuin ennenkin. Tassusta myös muutama tuorehko kuva Tassun kuvasivulla. Lisäilin liudan kuvia sekalaisiin kuviin. Sieltä löytyy Dagmarin vierailusta kuvia, joulukuvia sekä muitakin... Oikein mukavaa ja rentoa vuoden jatkoa kaikille! Näyttelyissä nähdään taas kevään mittaan... |
| |
|
| UUTISIA 2008 |
|
| 30.12.2008 |
Kirjoittelenpa muutaman rivin mitä on tapahtunut vuoden aikana. Puman (Sandeisan Fumaca) ja Elmon (Marella Bombom) kolme pentua syntyi helmikuussa ja näistä toinen narttupentu Tassu (Jahanian Donzela) jäi kotiin. Urospentu Jali (Jahanaian Donado) ja toinen narttupentu Miina (Jahanian Dinara) matkasivat omiin koteihinsa Espooseen. Heille terveisiä ja kiitoksia kuluneesta vuodesta! Tassu-neidistä muutama sana, on aikamoinen täystuho, huh, huh, mitä vielä saakaan aikaiseksi. Tassun tuholistalla on mm. melko tuore kännykkä, digiboxin kaukosäädin, lattian korkkilaattaa (neiti repii ja isäntä korjaa, tässä ei vielä tiedetä kumpi vie voiton, isäntä vaiko Tassu???) useita villasukkia ja paljon kaikkee mahdollista... Toukokuussa käväisimme porukalla ("MaSaJa-tiimi" + Jenni) Portugalissa katsomassa pienten karkeitten tasoa Monografican näyttelyssä. Mukava ja antoisa reissu... Toivottavasti pääsemme ensi vuonna uudelleen! Näyttelysaralla ehdoton kohokohta tänä vuonna oli tietenkin 31.5. käyty Tallinnan näyttely, kun Lotasta (Belmex Bolota) tuli KANS MVA + BALT, EST MVA & EST V-08. Lisäksi kävin Lotan kanssa Ruotsissa maailmanvoittaja -näyttelyssä. Hieno reissu sekin. Sulon näyttelyt ovat menneet samaan malliin, eli hyviä arvosteluja, mutta tulokseksi tulee eh. Mutta täytyyhän tähän sitten kehaista näiden Sulon jälkeläisten menestyksiä. Lillistä (Sandeisan Delicia) tuli tänä vuonna lokakuussa FIN & LTU MVA + V-08. Takana oli monta hienoa näyttelyä Lillin ollessa ROP/VSP kartuttaen serti tai cacib tiliä. Ja onpa Lillillä muutama upea juoksukin takana maastokisoissa :). Kaaposta (Sandeisan Erudito) tuli myös lokakuussa FIN MVA sekä myöhemmin PL MVA + Puolan voittaja -08. Ja EST V-08 titteli tuli jo toukokuussa. Kaapon sisko Veera (Sandeisan Encanta) kävi myöskin menestyksellisesti näyttelyissä keräten muutaman sertin ja cacibin. Valioituminen jää sitten odottamaan ensi vuotta, sillä Veera pyöräytti komiat pennut syyskuussa, tehden Sulpasta isoisän. Viivi (Marella Fada) esiintyi kerran näyttelyssä ollen komiasti ROP ja saaden ensimmäisen sertinsä. Helmi (Marella Mariza) kävi ensimmäisen näyttelynsä Puolassa asti syksyllä ja oli VSP kera sertin ja cacibin. Simo (Jahanian Cosimo) oli kerran pentunäyttelyssä, ollen ROP-pentu saaden KP:n. Porin kv-näyttelyssä poju sai erin ja oli PU3, tuomarina oli portugalilainen Pedro Delerue. Eli upeita saavutuksia :). Puma (Sandeisan Fumaca) on tauolla toistaiseksi näyttelyiden suhteen ja aika näyttää tuleeko näyttelyitä vielä ulkomailla. Tassulin osalta on muutama pentunäyttely takana ja saldona muutama ROP-pentu ja KP. Mutta ensi keväänä sitten uudet kujeet. Heinäkuun viimeisenä päivänä täytti kennelimme ensimmäinen popo-pentue vuoden. Heidän omistajilleen myös kiitokset kuluneesta vuodesta! Köllistä (Jahanian Carlo) saan kuulumisia ja kuvia s-postitse, niistä erityiset kiitokset aktiivisille omistajille. Nekkua (Jahanian Carlotta) onkin nähty muutaman kerran syksyn aikana podetreffeillä ja kuulumisia vaihdeltu. Samoin myös Simoa, joka lisäksi silloin tällöin piipahtaa kyläilemässä. Simpan kanssa jatketaan näyttelyitä kunhan poju saa ensin massaa kroppaansa! Joulukuussa kävi Sulolla ihastus Ruotsista asti. Taisi Dagmarilla (Faidros Meadela) olla omenainen olo palatessaan takaisin kotiinsa... Sillä saralla odotellaan sitten uutisia ensivuoden helmikuussa :). Joulu tuli ja meni niin kuin joka vuosi. Koirista tänä vuonna oli Sulo erityisen touhuissaan. Olihan tämä Sulon toinen joulu kotona. Eka joulu meni koirahoitolassa ja viime vuonna se ihmetteli tätä touhua. Nyt se osasi ottaa irti kaikista paketeista. Sulo suunnilleen avasi kaikki paketit ja varasti shown. Tassua ihmetytti touhu, eikä oikein uskaltanut tulla sekaan. Sulolle mieluisin oli vinkukalkkuna, joka melkein päihittää rakkaan Tipin. Toinen suosikki (kaikkien suosikki) on pyöreä ja litteä lehmä, jolla on 4 jalkaa ja "kärsä". Tähän onkin hyvää päättää tämä vuosi ja toivottaa kaikille oikein hyvää ja onnellista vuotta 2009! |
| 23.12.2008 |
Sulolla kävi ihastus Ruotsista asti viikolla 51. Sulon ja Dagmarin (Faidros Meadela) rakkaustarinaa voi seurata täältä; http://www.krullets.se/p_puppies.html Täytyy sanoa, että todella kaunis pari näin livenä nähtynä ja muutama ottamani kuvakin on luvassa jouluisten kiireitten jälkeen... Tosin parhaiten taitaa kertoa tämä kuva rakavaisten suhteesta; http://www.kennelmarella.net/pennut.html Dagmarista muutama sana; aivan upea luonteinen reipas narttu. Yksi pentue jo takana Belmex Heroin kanssa. Tällä nartulla on muutamia menestyneitä sukulaisiakin Suomessa; sisko- ja sen veli-puolet Sandeisan Fumaca ja Figo sekä täysveli Faidros Honesto. |
| 14.12.2008 |
Täytyy sanoa, ettei näyttelyvuosi voisi hienommin päättyä! Sillä sain tuossa puhelun messarista Eijalta ja upean uutisen: Sandeisan Delicia "Lilli" oli tänään ROP sekä sai vuoden voittaja tittelin!!! Tämä Lilli-kaunotar seuraa upeasti moninkertaisen voittaja-mummunsa tahtia (Hirsituvan Kanervan, joka oli tänään messarissa ROP-veteraani) ja onhan Puma-äitylilläkin yksi voittajatitteli Ruotsista! Tästä tuloksesta ollaan erityisen ylpeitä, sillä onhan meillä täällä kotona vuoden voitajan äiti että iskä. Onnittelut Eija-kasvattajalle kasvatin menestyksestä sekä tietenkin Virpille onnittelut Lillin menestyksestä. Hienoa, hienoa ja vielä kerran hienoa ;) |
| 23.11.2008 |
Jyväskylän KV-näyttelyn kuulumisia meidän koiruleitten osalta. Tuomarina oli Francisco Salvador Janeiro, rodun kotimaasta Portugalista. Sulon osalta meni "sulomaiseen" tyyliin eli EH mies on melki aina EH mies ;). Omituisin kohta oli, että turkki voisi parempi. Siis Sulon turkki??? Joo, tässä tuomarin linja oli vähän niinku arvelluttava, sillä oliko yhdellä maininta että hyvä turkki? Mainitsi Sulpan osalta myös että sillä on " ujo temperamentti ". Kauniisti sanottu. Tassulin osalta se meni niin kuin ennustinkin, ei kuitenkaa hylkyä tullut mutta eikö T ole melkein sama. Ja syykin sama, kuin Puman kohdalla ekassa junnunäyttelyssä. Siis tuomari ei löytänyt Tassulle väriä. Tuomarin ensimmäiset sanat olivat, että "very nice color", mutta päivitteli useampaan kertaan kun ei tiedä väriä. Loppuarvostelu meni lyhykäisyydessään suunnilleen näin; "hyvä koko, kokonaisuus, hyvät liikkeet takaa, voisi olla paremmat edestä". Tuomari ei katsonut Tassun täydellisiä hampaita, hipelöi muutaman kerran turkkia ja ei tutkinut koiraa ylipäätänsä ollenkaan. Liikkeetkin jäivät vain edes takaisin liikkeisiin. Simppa ei valitettavasti päässyt mukaan, mikä harmi sinänsä sillä voittaja popot olivat juuri hieman korkeajalkaisia, joten Simo olisi voinut olla tämän tuomarin makuun. Tai sitten ei... Ensi vuoden voittajanäyttelyyn Messariin kuitenkin mennään katsomaan, mitä tykkää Simosta. |
| 9.11.2008 |
Hienoja uutisia tuli eilen Puolasta, Sulon poika Sandeisan Erudito "Kaapo" oli ROP saaden sertin, cacibin lisäksi PL MVA + PLV-08 arvot. Eli isukki voi olla ylpeä näin isänpäivänä poikansa menestyksestä ;) Onnittelut omistajalle ja kasvattajalle! Lisäksi onnittelut myös Jane do Vale do Cutileiron uusista titteleistä Eijalle! Ja tulikos Neppulasta myös kansainvälinen valio? Jos niin triplaonnittelut kolmesta uudesta tittelistä! Niin ja onhan Sulppa myös isoisä, sillä tyttären Sandeisan Encantan pentusia on kennel Hirsitupaan syntynyt 19.9.2008; http://hirsituvan.suntuubi.com/?cat=10 . Onnittelut kasvattajalle kauniista pennuista :), Onnittelut myös Jalille & Miinalle sekä Hassu-Tassulle kun ikää tuli eilen 9 kk. Tassulla onkin sitten Jyväskylässä ensi koitos junnukehissä!
|
| 2.11.2008 |
Turun pentunäyttelyssä oli tänään 4 narttupentua ja tuomarina oli Pekka Teini. Sandeisan Gengibre "Liinu" PEK-1, KP & ROP-pentu. "Martta" (Acacia do Vale do Juiz) oli PEK-2, KP. Luokka oli pennut 5-7 kk. Pennut 7-9 kk; Kira (Ximena do Vale Negro) PEK-1, KP ja Tassu neiti PEK-2, KP. Neidin pudotti tuomarin sanoin "pehmeät korvat ja liikkuminen". Liikkuminen oli tosiaan tänään huonoa, neiti oli jostain syystä vähän niinku kränä esiintyjä, levoton. Tassu taisi kuitenkin olla mittasuhteiltaan tuomarin makuun, sillä arvosteluissa luki kahdella että pitkähkö ja yhdestä taisi sanoa, että on neliömäinen. Arvostelu tulee tässä; Mittasuhteiltaan oikea. Sukupuolileimaltaan oikea. Pirteä narttupentu. Hyvä pää. Vielä hieman pehmeät korvat. Ylälinja ei liikkeessä vielä valmis. Lantio vaikuttaa hieman pyöreältä. Hyvät raajat. Hyvä turkki. Onnittelut Liinulle, omistajille ja kasvattajalle. Hieno alku näyttelyuralle :). |
| 1.11.2008 |
Pentunäyttely tänään Lahdessa parkkihallissa. Näyttely meni hyvin, tosin kilpakumppani (Belmex Opra-Prima) voitti Tassun. No eipä Tassu huonommalle hävinnyt, jos oli kyse turkin laadusta tai väristä. Mutta tuo asia ei selvinnyt, koska tuomari antoi tyttärille melkein yhtä hyvät arvostelut muttei sanonut miksi toinen oli parempi. Ja niin taisi olla viime viikonvaihteessakin? Ompusta (Belmex Opra-Prima) sen verran, että on oikein kaunis nuori narttu ja vähän reippautta lisää niin voi sanoa että "täältä tullaan"! Ja varmaan tuleekin! Onnitttelut Eskolle ja kasvattaja-Päiville; tässä on hieno tyttö! Tassun arvostelu tulee tässä; Vielä hyvin ilmava yleisvaikutelma. Hyvä pää ja korvien asento. Hyvä etuosa ja raajat. Hyvä rungon muoto. Hyvä ylälinja seistessä. Hyvä hännän kiinnitys. Hyvä kinner kulma. Turkin laatu voisi olla karkeampi. Liikkuu hyvin ikäisekseen. Siis ei paha ollenkaan ;). No eipä nämä uutiset jää tähän. Tepin ja Tassun lähtiessä pois parkkihallista tuli mies koputtamaan Tepin olkapäätä kysyäkseen koiran rotua? Mielenkiinto nousi lähinnä koiran hauskan ulkonäön vuoksi? Juttu jatkui ja kaveri sanoi etsivänsä koiraa lyhytelokuvaan ja otti kuvan Tassusta. Ja mikä parasta; Tepi osasi kertoa mitä rotua Tassu on :). Jee, sillä onhan Tepi joutunut kertomaan, ettei tiedä mitä rotua Tassulin mamma on (Turun kv-nly 30.1.2006). |
| 25.10.2008 |
Hienoja Seinäjoen näyttelyn kuulumisia; Sandeisan Delicia (Puman ja Sulon tytär) Lilli oli tänään upeasti VSP, mutta mikä parasta Lilli sai viimeisen sertinsä juuri 2 vuotta ja 12 päivän ikäisenä :). Eli Lillistä tuli FIN & LTU MVA kera CACIBIn. Mutta hienot uutiset eivät jää tähän, vaan Sulon upeiden jälkeläisten uutiset jatkuu; Sandeisan Erudito Kaapo oli näyttelyn PU3 saaden viimeisen sertinsä myöskin juuri 2 vuotta + 8 päivän ikäisenä :). Siis toinen FIN MVA samana päivänä. Upea saldo kasvattajalle sekä meidän Sulo-tiimiläisille (=omistajille)! Onnittelut Lillin ja Kaapon omistajille sekä tietysti kasvattajalle. Kuoharitkin jo tuli juotua ennen kotimatkaa (onneksi olin ottanut juuri tätä hetkeä varten piccolopullon kylmälaukkuun mukaan). Meidän osalta päivä ei mennyt ihan putkeen, sillä Tassuli oli PEK-2. Arvostelu ei ollut huono, aloitus kylläkin erikoinen sillä eipä tuo Tassuli ainakaan näyttelypäivän isoimpia ollut. Mutta eipä tämä erikoisemmin meitä harmittamaan jää, koska tiedämme mikä koira meillä on ja arvotelu oli kaikilta osin OK. Tuomarina oli tänään Jarmo Vuorinen. Tassun arvostelu: Koon ylärajoilla. Oikeat mittasuhteet, hyvänmuotoinen pää, hieman pyöreät silmät, suuret korvat, etukulmausten pitää vielä kehittyä, ikäisekseen hyvä runko, oikein kulmautuneet takaraajat, pehmeä turkinlaatu, liikkuu hyvin. Lisäksi näyttelyn veteraani ROP koira oli niin ikään mummeli, jonka tyttären tyttärestä ja pojasta tuli samana päivänä valioita eli tietenkin Hirsituvan Kanerva! Onnittelut omistaja-Eijalle sekä kasvattaja-Markelle :). Anna R:n ottamia kuvia löytyy täältä; http://picasaweb.google.com/Podengoelamaa/Sjoki271008# |
| 21.10.2008 |
Tänään tuli vihdoinkin postia Belgiasta FCI:stä eli Lotan kansainvälinen muotovaliokunniakirja :). Nyt se on virallista. Onnittelut kasvattajalle toivottelee ylpeät omistajat :). Lotta taitaa olla ensimmäinen Belmex-kennelin inttivalio popokasvateista? Viime viikollahan putkahti myös postia Tallinnasta; Cruftsin näyttelyyn oikeuttava lappunen. Sinne täytyy joskus mennä, muttei kuitenkaan nyt. Mutta joskus joko koiran kanssa tai ilman! Kölli (Jahanian Carlo) oli sunnuntaina ensimmäisessä mätsärissä ja sijoittui 46:sta sinisestä 8:n parhaan joukkoon! Kölli ja isäntä olivat menneet kehässä kumpikin kuin vanhat tekijät. Hieno aloitus :). Muutama kuva tulossa... |
| 17.10.2008 |
Sulo-komistus täyttää tänään 3 vuotta; isoot onnittelut tälle upealle uroksellemme :). Samoin onnittelut Sulon 2 vuotiaille lapsosilla, jotka ovat syntyneet iskän kanssa samana päivänä eli Sandeisan E-pentue! Sulolle tiedossa tänään jotakin spesiaaliherkkua. Muutoin Sulperon elämä jatkuu perheen poliisina (Kirsin antama lisänimi tälle isukille, joka osaa pitää koiralaumansa kurissa) sekä toimia Tassun leikittäjänä ja hauskuttajana. Ja ykköskavereitahan on oma poika Simo, jonka kanssa jaksaa painia. |
| 13.10.2008 |
Onnittelut tänään 2 vuotta täyttäville Sulon ja Puman lapsosille eli Sandeisan D-pentueelle. Ja erityisonnittelut Lillille (Sandeisan Delicia), joka oli eilen Liettuassa kv-näyttelyssä tuloksena paras narttu ja saaden sertin (joka jää odottamaan kotimaan valioitumista) sekä cacibin. Lilli ei ollut ainokainen, vaan näyttelyssä oli myös kaksi suomalaista valionarttua. Onnittelut myös omistaja-Virpille sekä kasvattaja-Eijalle ;) Sunnuntaina 12.10. oltiin pienellä porukalla Hakametsän uudistetussa koirapuistossa. Siellä on nyt pienten ja isojen puolet erikseen. Ja sehän on tosi kivaa, kun ajattelee näitä pikku popoja kuinka herkkiä ne ovat nahastaan jos iso koira yrittää lähennellä. Paikalla oli Hannu ja Anne viisikuisen Ellin kanssa, Kaija Nekun ja Viksu-norwichin kanssa, Armi Nellin kanssa ja minä Lotan ja Tassun kanssa. Jari oli myös isojen puolella Eemelin ja Pontuksen kanssa. Muutama kuva löytyy täältä. |
| 8.10.2008 |
D-pentueen lapsoset täyttää tänään 8 kuukautta ;) Onnea pikkuisille! Hassu-Tassu on reipas tytteli ja tykkäilee puuhastella kaikenlaista, mm. koirakoulua, pihamaan ympärijuoksua sekä vapaapainia Puma-äidin (oikeaa äiti-tytär rakkautta!) ja Sulon kanssa. Joskus jopa Lottakin innostuu leikkiin ja silloin onkin kaikki neljä sekaisin. Tassuli saunoo joka toinen päivä ja syytä siihen innostukseen en ole vielä hoksannut. Mutta aina kun sauna laitetaan lämpiämään, neiti on innokkaana odottamassa kylppärin oven takana, ettei vaan jäisi sauna väliin. Tänään taisi olla sisarustapaaminen Jalilla ja Miinalla. Toivottavasti saadaan niistä uusia kuvia tänne sivuillekin. Faro da Terra de Montoiton, kotoisemmin Sulon jälkeläisten näyttely- ja maastojuoksutulossivu avattu. |
| 2.10.2008 |
Podetreffit oli Tesoman koirapuistossa, jossa on erotettu pienten puoli erikseen. Simolla ainakin oli hauskaa heti alussa, kun vieheenä oli toisella puolella juosseet englannin setteri ja staffi. Taisi siinä niin käydä, että kaverit väsyi että kyllästyi Simpan menoon ja lopettivat "hauskan" pidon kesken kaiken. No siis treffeihin. Paikalla oli pienistä karkeista pienistä meidän Tassuli, Kirsin Simo, Tiian Into sekä Lotan pentu Nekku (ja kaveri Viksu). Ja pienistä sileistä Paulan Pepita. Vettä tihutti, koirat puuhasteli kuka mitäkin ja ihmiset höpöttelivät. Tassuli hauskutti itseään lähinnä kiipeämällä kannon ja kivien päälle. Kivointa taisi olla, että mitä korkeammalla oli, niin sitä pidemmälle näki. Paikka oli ok, eli sinne uudestaan ellei Hakametsä piakkoin valmistu. Kiitos kaikille paikalle tulijoille ja kiva oli taas nähdä ;) Seuraavalla kerralla on tilattuna aurinkoa ja kuulasta nolla keliä. Kuvia ei treffeiltä tuu, kun kaikkien kamerat oli kotona ja kännykuvat tuskin tuossa hämyssä olisi onnistuneet. |
| 29.9.2008 |
Vielä hienoja uutisia sunnuntailta, Sandeisan Delicia oli hienosti toisissa maastokisoissaan toinen ja hienoilla yhteispisteillä 505. Tulokset täällä:
http://koti.mbnet.fi/sirke/2008/helsinki.htm ja Anna R:n ottamia kuvia; http://picasaweb.google.com/Podengoelamaa/TuomarinkartanoMaastot#
|
| |
Lauantaina 27.9. meillä oli "perhekeskeinen" podetapaaminen. Sisko ja sen veli kohtasivat melkein vuoden tauon jälkeen eli Jahanian Carlotta "Nekku" ja Cosimo "Simo". Kohtaaminen ei ollut kovin rakkauden täyteinen, sillä Nekku järkyttyi (kuva kertoo, että kyllä Simo-veikkakin järkyttyis ja siinä sivussa myös isukki ja äitikin) meidän koirien innokkuudesta sekä siitä että Lotta-äityli kertoi heti kuka on kuka. Tassu ja Simo olisi kovasti tehneet tämän hauskan näköisen Nekun kanssa tuttavuutta. Nekku on kuin äitinsä väri vaan on eri. Samanlaisia tapojakin oli, mm. tassujen käyttö ja pusuttelutapa. Oli oikein kiva nähdä tätä sievää neitiä ja varmaankin nähdään jatkossakin, kun Nekkuli on muuttanut Tampereelle ainakin toistaiseksi. Lenkilläkin käytiin ja äityili että tytär meni ihan samaan malliin ;). Täytyy sanoa, että ovatten aivan samanlaisia muutoin, mutta tuo väritys erottaa. |
| 28.9.2008 |
Kävimme tänään vähän isommalla porukalla Salon ryhmänäyttelyssä, tuomarina Pekka Teini. Sää oli mitä upein syyssää lähtiessä, mutta perille päästessä tulikin rankka sadekuuro myrskyineen. No, mutta onneksi se meni pikaisesti ohi ja kohta taas paistoi aurinko. Tänään oli 4 pientä karkeaa näytillä, meiltä Tassu ja Sulo, Kirsin Simo sekä Hannun ja Annen Viivi (Sulon tytär). Näyttelyssä pärjäsivät tänään nartut, eli Tassu oli PEK-1,KP,ROP -pentu ja Marella Fada "Viivi" NUO ERI-1,SERT,ROP. Onnittelut omistajille! Pojat sitten vähän vaatimattomammin; Simo JUN EH-1 ja Sulo AVO EH-1. Ja syytkin noihin tuloksiin on tiedossa, toinen on vielä kehittymätön laihuliini ja toinen arkajalka eli tuomarin sanoin "luonne pettää tänään". Sulo sai kuitenkin erinomaisen arvostelun ;) Mehän tiedetään, että ei noin upeaa urosta löydy montaa, kunhan vaan tuo luonne kestäisi nämä ulkomaailman kolhut. Tassun arvostelu; Lupaava narttupentu, jonka rungossa on lupaavat mittasuhteet ja hyvä voimakkuusaste. Hyvät kuonon ja kallon mitat sekä linjat. Hyvin sijoittuneet korvat. Oikeanmittainen rintakehä. Hyvät kulmaukset. Vielä hieman pehmeä pentuturkki. Kaunis pentu, jolla mukava luonne. Simo: Sopivan kokoinen, erittäin hyvätyyppinen nuori uros, jolta puuttuu vielä kiinteys ja lihakset. Hyvät pään linjat. Hyvä rintakehä, josta vielä puuttuu pyöreys. Hieman pyöreä lantio, mikä näkyy myös liikkeissä töpöttävänä taka-askeleena. Niukka luusto ja raajat. Nuori uros, joka tarvitsee vielä paljon aikaa. Sulo: Hieman matalaraajainen, silti tyypiltään erinomainen uros. Voisi esiintyä tänään hieman avoimemmin. Hyvä pää, hienot korvat. Rungossa hyvä mittasuhteet. Hyvänmittainen rintakehä. Raajoissa erinomainen lihaskunto ja kulmaukset. Huippulaatuinen karvapeite. Luonne pettää tänään. Sen verran kommentoin tuota matalaraajaisuutta, että eihän Sulo sitä ole, vaan kun esiintyy näyttelyissä varautuneena kaikkeen ja ainakin siihen, että taivas putoaa päähän tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu just nyt, niin eihän silloin voi näyttää koko komeuttaan kun joku voi sen vielä nähdä ;). Näyttelykuvat lisätty 30.9. Kiitos Anne S:lle niistä! |
| 21.9.2008 |
Tassu kävi pentunäyttelyssä Orivedellä. Tuloksena PEK-1,KP,ROP -pentu. Ei ollut kilpakumppaneita. Arvostelu oli erinomainen; Tasapainoisesti rakentunut mittasuhteiltaan ja tyypiltään erinomainen nuori narttu. Varsin hyvä pää, kuono-osa voisi olla täyteläisempi, hyvä kaula. Ikäisekseen erinomainen runko. Hyvät kulmaukset, erittäin hyvät liikkeet. Karvapeite vielä pennun pehmeä. Tuomarina Jaana Hartus. Tassusta pari uutta kuvaa kuvasivulla. |
| 14.9.2008 |
Kävin Tassun ja Sulon kanssa podetreffeillä to 11.9. Kaupissa. Mukana oli muutama uusi tuttavuus, kaksi uutta pientä sileäkarvaista urosta eli Vasco ja Pongo sekä Tassun "koulukaveri" karkeakarvainen Otto sekä pari "vanhaa" tuttavuutta eli Pepita, Simo ja Into. Kiva oli kuulla toisten kuulumisia. Seuraavat treffit onkin sitten sovittu kolmen viikon päähän. |
| 8.9.2008 |
D-pentue tänään 7 kk. Onnea kaikille kolmelle ;). Tassulla oli tänään koulua ja siellä oli Otto-podengokin. Yksi "onnistunut" yhteiskuva saatiin otettua. |
| 31.8.2008 |
Loppukesän kuulumisia; Sulon tytöt ovatten pärjänneet hienosti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Harjavallan maastokisoissa juoksi ensimmäisen kisansa Sandeisan Delicia "Lilli" (Puman ja Sulon tytär) yhteispisteillä 495. Voitto meni niukasti Eijan Nepille, jolla oli elämänsä toiset kisat (ekan keskeytti) ja pisteillä 496 saaden sertin. Upeat juoksut molemmilta ;). Onnea omistajille. Ja erityisesti ollaan ylpeitä tuosta Lillin innokkuudesta juoksuun :). Sulon tytär Marella Mariza "Helmi" oli Puolan kv-näyttelyssä VSP, saaden upeasti sertin ja CACIBin! Marella Bombom (D-pentueen iskä) oli ROP + sai Puolasta viimeisen sertin (3 pitää olla) eli tuli Puolan valioksi! Moneskohan valionarvo jo tämä oli? Hieno viikonvaihde kasvattajalla ja omistajilla; tupla onnittelut! |
| 28.8.2008 |
Kasvattiemme terveystietoja; Jahanian Carlon lonkat A/A, polvet 0/0 (10.9.2008) ja Jahanian Cosimon polvet 0/0. Molemmista pojista on myös DNA-näytteet lähetetty eteenpäin. |
| 24.8.2008 |
Käväisimme Simon kanssa Valkeakosken näyttelyssä 23.8.. Tulos oli laiha Simon osalta; JUN EH-1. Näyttelyssä oli 6 pientä karkeaa, 4 urosta ja 2 narttua. Urokset saivat EH ja H, nartut onneksi sentään ERIt ja ROP koira oli Gina da Terra de Montoito. Onnea omistajalle ;). Simon arvostelu oli hyvä. Mielenkiintoiseksi tuon näyttelyn teki se, että tuomari-setä luki Simoa arvostellessaan rotumääritelmää oikein urakalla. Että näinkin varma tuomari oli kyseessä. Kirsi sai otettua muutamia kuvia näyttelystä; Simo pöydällä ja kilpakumppani Kasper maassa, Simo tuomarin käsittelyssä, Simon ja kasvattajan vauhtia kehässä (eikös näin juuri näyttelyssä esiinnytäkin?) ja Simo maassa. |
| 8.8.2008 |
Tänään täyttää meidän pikkuinen Pami-chihu 7 vuotta. Tämä vaatimaton tytteli sai lahjaksi hemmottelukylvyn oikeassa trimmaussalongissa ja oli jälkitilaan tosi tyytyväinen ;) Trimmaaja myös hiukan siisti Pampulan olemusta. Onnea Pamille ja toivotaan ainakin toinen 7:n vuotta eloa lisää! Lisäksi Tassu-Hassu alias söpö-ääliö (tyttären antama lisänimi) täyttää puolivuotta! Onnea sylikaupalla kaikille D-pentueen lapsosille ;) Kuvia on tulossa jossakin vaiheessa sekä koirista että viime viikonlopun mökkeilystä, jolloin paikalla oli Eija ja Jari koirineen. Otettiin yhteiskuvia ja uintikuvia...
|
| 31.7.2008 |
Halisuukkohalein isoot onnittelut C-pentueelle; Köllille, Nekulle & Simolle, jotka täyttää tänään 1 vuoden ;) Vuosi on mennyt nopsaan ja penneleistä on kavanut nuoria aikuisia. Toivottavasti saan heistä 1-v. kuvat jossakin vaiheessa myös tänne sivuille. |
| 28.7.2008 |
Podengojen kesäpäivät vietettiin Piikkiössä Tuorlan majatalossa 25.-27.7.08. Meidän sakki (podet Tassu, Lotta ja Sulo sekä Tepi ja minä) meni vasta paikalle lauantaina, kun aamulla oltiin Porissa näyttelyssä. Säähän suosi päiviä, jotka olivat kaikin puolin onnistuneet. Niistä isot kiitokset järjestelyvastuussa olleille keskariporukalle ;). Paikka oli onnistunut ja Tuorlan ruokakin oli oikein maittavaa. Päivä kului Taina Auran luentoa kuuntelemalla, Tassu-viehettä kokeilemalla, kolmiottelulla (koira ja ohjaajan yhteistyössä, meiltä minä ja Tassu), saunomisella, palkintojen jaolla sekä yleisesti ottaen rennosti kuulumisia vaihtamalla. Hauskaa oli! Anna R otti myös oikein onnistuneita kuvia päivän kulusta. Perhepotrettikin otettiin Sulosta, Kaaposta, Lillistä ja Vipasta. Kyllä nuo kaksi Sulon jälkeläistä ovatten niin iskän näköisiä, että. Tässä linkki Annan kuviin; http://picasaweb.google.com/Podengoelamaa/PodengojenKesPIvT2607 Porin näyttelystä myöskin muutama sana. Näyttely meni oikein mukavasti aikamoisessa helteessä. Hiki suorastaan valui. Tuomarina oli Pedro Delerue ja hän tuli podengojen kotimaasta Portugalista. Simo oli junnuissa, sai erin ja oli PU3. Serti meni vanhemmalle urokselle. Simo esiintyi mielestäni oikein hyvin. Sulo taasen ylitti itsensä esiintymällä reippaasti maassa, mutta muisti pöydällä että nyt kuuluu pelätä ja tulokseksi jäi taas turhankin tuttu eh. No, josko sitten joskus paremmalla onnella. Lottakin oli mukana ja ilmoitettu näyttelyyn, tuloksena valioluokan eri-2, PN4. Vippa (Hirsituvan Kanerva) kun taas kerran vei koko potin, ollen siis ROP + ROP-veteraani. Onnea Eijalle ja kasvattaja-Markelle! Päivän paras anti oli meidän kannalta kuitenkin se, että kun näytimme Tassua tuomarille näyttelyn ulkopuolisena, tuomari kehui että hyvältä näyttää, pentumuona kuulemma pitää lopettaa ettei kasva liikaa. Ja suositteli nyppimään turkin pois, että tulisi laadukkaampi turkki. Mutta parasta oli se, että väri on OK, ei tyypillinen mutta sallittu ;). Jes! Siis portugalilaiset suvaitsee tämän sävyn. |
| 24.7.2008 |
Vein Tassu-hassun mätsäriin keskiviikkona Hakametsän jäähallin parkkialueelle. Se on kyllä hyvä treenipaikka koiralle kuin koiralle. Mätsäri meni oikein hyvin, neiti esiintyi oikein mallikkaasti ja sai kehuja. Voitti parinsa juuri tuolla "hyvällä käytöksellä"!!!! Siis meidän Tassu = neiti-Eemeli;) Parina oli kaunis mäykky, joka oli 5 kk vanhempi Tassua, joten ihan ylpeitähän me ollaan kun kehuja saatiin. No loppuskapoissa ei sitten pärjätty pidemmälle, mutta alkoihan neiti olla jo väsynytkin. Kiva ilta kuitenkin takana, aurinkoa piisasi ja kavereita nähtiin. Kuvia vaan ei taaskaan muistettu ottaa... |
| 20.7.2008 |
Olimme tänään Tuomarikylän pentunäyttelyssä Helsingissä Jahanian Dinara "Miinan" ja Donzela "Tassun" kanssa. Tuomarina oli Maija Mäkinen. Tyttäret esiintyivät näin ensikertalaisina mielestäni hyvin. Ikäähän niillä on n. 5,5 kk. Miinasta on tullut oikea kaunotar;) Tuomari antoi Miinalle PEK-1 ilman KP:ta ja syyksi sanoi hampaiden tila (ylhäällä tuplakulmurit) sekä pienoinen ujous. Noh, ekaa kertaahan neiti tämmöisessä paikassa oli ja eipä tuo panikoinut ollenkaan, liikkui hyvin ja välillä halusi jo kehästä pois... Tassu sai siis kakkosen ja syy jäi vähän leijumaan, oliko se liian pehmeä turkki vaiko mikä. Tuomari oli siis nuukalla päällä kunniapalkintojensa kanssa, mutta molempien arvostelut olivat kuitenkin hyvät ja niihin ollaan tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan koitokseen. Kiitokset Miinan perheelle, että kesken kesäloman tulivat näyttelyyn. Mimorille isot kiitokset Tassun ja Miinan esittämisen avusta;) Ja onnittelut vielä Kerttu-keskarin menestyksestä. On se kaunis nuori-narttu;) Toivotaan, että vielä ryhmäkehissä oli menestystä! Oli siellä myös Belmex Namorisco "Hugo", joka oli 7-9 kk pennuissa ja oli ROP. Miina tykästyi myös Hugoon ja mikä ettei, komea pikkuinen uroshan se on;) Miinan arvostelu: tulee myöhemmin... Tassun arvostelu: "Reipas narttupentu. Hyvät mittasuhteet. Voimakas pää. Hyvät eläväiset korvat, jotka voisivat olla hieman pienemmät. Hyvät silmät, purenta tulossa. Etuosa voisi olla hieman paremmin kulmautunut suhteessa takaosaan. Vahva runko. Hyvä häntä. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin sivusta, köyristää hieman lanneosaansa. Astuu edestä ristiin. Laadultaan pehmeä pentukarva. Mukava avoin luonne." Omat kommenttini: korvat voisivat olla pienemmät: no eihän voi, podengollahan pitää olla isooot korvat! Tuomari kysyi pöydällä Tassua seisotettaessa, että onko näillä sinisen värisillä podengoilla pehmeämpi turkki kuin normaali värisillä? Vastasin, että kyllä on. Tämäkin on tietenkin yksilöllistä... |
| 18.7.2008 |
Muutama rivi ja kuva (kuvat ovat Eijan ottamia) Ruotsin Maailman voittajanäyttelystä 2008; ryhmä rämä lähti liikkeelle lauantai-iltana 5.7. Eijan tyköä kohti satamaa. Seurueeseemme kuului; Esko ja hänen tytär-Jenni + kaveri-Roosa, Hannu, Anne, Eija, minä ja koiria yht. 10. Matkasimme laivalla yön yli kohti Ruotsia ja Tukholma-areenaa (vai mikä se oli?). Näyttelypaikalla olimmekin hyvissä ajoin, mutta niin olivat muutkin. Jonot olivat valtavat, kierrättivät meitä pitkin parkkihallia. Mutta loppuviimein nopsaan se meni. Pienet karkeat olivatkin heti ensimmäisenä rotuna tuomarillamme Luis Pinto Teixeiralla. Pieniä karkeita oli yhteensä 35 ilmoitettua ja oliko 1 jäänyt pois. Suomalaisia popoja oli 15. Lotankin vuoro tuli aikanaan ja rouvahan esiintyi tavalleen melko rennosti nakkeja odottaen ja ilmeisesti kävelikin kohtuu reippaasti? Lotta sai avoimessa luokassa erin ja oli PN4. Tulos oli mieleinen, koska odotuksiahan meillä ei todellakaan ollut vaan turistimatkalle oltiin lähdetty;) Tuomarilla olikin melko tiukka linja ja moni upea koira sai eh:n. Parhaiten meidän porukan koirista pärjäsikin vanha kehäkettu Vippa, joka oli veteraani ROP ja näin ollen sai myös tittelin itselleen;) Eskon ja Jennin lyhytkarvainen Diana toi Suomeen junioirivoittaja tittelin ;) Onnea omistajille ja kasvattajille tuoreista titteleistä! Pienten karkeiden voiton vei Vasco de Viamonte, joka on kyllä upea uros. Mielestäni kylläkin liiaksi trimmattu pää (silmät tulee liiaksi esiin, jopa isohkoina?), muutoin kyllä loistavasti esiintyvä ja esitetty. Narttujen tittelin vei Plushcourt Musica, junnuvoittajia ei ollut ja Vippa oli siis sitten ainoa suomalainen voittajatittelin saaja pienissä karkeissa. Ai niin olihan siellä parikilpailussakin 3 suomalaista paria; Carlos ja Siru, Oliver ja Helmi, Jarra ja Gizmo. Voiton vei Carlos ja Siru; onnittelut myös heille! Hieno reissu taas takana, näyttelyjärjestelyt olivat onnistuneet. Meidän seurue oli myös loistava, kiitos kaikille tasapuolisesti ja Eskolle erityisesti taas kyydityksistä! Täältä löytyy myös tulokset:
http://kennet.skk.se/finalresultat/results_WDS.aspx?ras=553&visa=ALL sekä kuvia;
http://picasaweb.google.com/Svenska.Kennelklubben.WDS2008 |
| 14.7.2008 |
Kesäloma on onnistuneesti takana ja lomalla ei ihmeitä tapahtunut. Lotta täytti 25.6. kuusi vuotta ja on edelleenkin kuin pentu. Monesti sitä kysytäänkin. Lotta käväisi myös Tukholman Maailman voittaja 2008 näyttelyssä ja tuloksena oli komeasti AVO ERI-4. Sana "komeasti" siksi, että tuomari antoi useammallekin koiralle EH:n. Tassu neiti on jo 5 kuukautinen "Eemeli-tyttönen" ja tapahtumia riittää sen kanssa. Tultiin kerran kaupasta mökille, neiti oli pelannut 52 pelikorteilla sekä olihan se puukonkin tupesta saanut pihalle... Onneksi sentään ei ollut ruvennut riehumaan! |
| 15.6.2008 |
Simo oli tänään ensimmäistä kertaa junnuluokassa Forssan kv-näyttelyssä. Saldo oli EH-1 ja tuomarina oli Riitta Lahtovaara (Lotte Jörgensen, Taska, oli sairastunut). Esiintyminen meni kohtuu hyvin, reipas poikahan Simo on. Hyvän arvostelun Simo sai ja tuomari sanoi suullisesti että ei koirassa mitään vikaa ole, ehkä saisi luustoa olla enemmän. |
| 14.6.2008 |
Käytiin rippijuhlissa Espoossa ja käväisimme pika visiitillä katsomassa Miinan eloa, kun asuu ihan kyläpaikkamme "vieressä" (tosin navigaattori ohjasi meidät ihan liian kauas, suunnilleen Turkuun, ei kuitenkaan onneksi, sillä sehän oliskin tampesterililaisista kamalaa.... No joo, vitsi vitsi). Siis Miina-tyttösestä on kasvanut kaunis kaunotar ;) Muutama kuva löytyy Miinan sivuilta. Toivottavasti ensi kerralla nähdään myös Jali-herra. |
| 7.6.2008 |
Sulo ja Puma uivat... Tämä pari olisivat vedessä vaikka kuinka. Tassukin kasteli itsensä muutaman kerran ja kerran jopa sukelsikin veteen kun yritti jotakin sieltä saada kiinni. |
| 1.6.2008 |
Hieno näyttelylauantai takana 31.5.2008; olin Tallinnan kv/voittaja 2008 näyttelyssä Belmex Bolotan "Lotan" kanssa. Tulos oli upea; VAL ERI-1,PN1,SERT,CACIB,ROP,EST,BALT & KANS MVA + ESTV-08. Onnittelut ja kiitokset kasvattaja-Päiville intti-kasvatista ;). Tuli kerralla monta uutta titteliä ;). Hienosti aloitti myös Sulon poika Sandeisan Erudito "Kaapo" ulkomaan uransa ollen NUO ERI-1,PU1,SERT,CACIB,VSP,ESTV-08. Onnea kasvattaja-Eijalle & Annalle. Kaapo on hieno poika ;)
Kiitokset kaikille reissulaisille (Esko, Anna & Silva) mukavasta matkaseurasta. Olihan meillä kotiin tullessa 5 uutta voittajakoiraa ja muutama uusi valio ;) Ja erityiskiitokset "täiskasvaneelle" Eskolle, joka vaatimattomasti pokkasi titteleitä 3 ja Malte-weimari oli vielä RYP-4 ja kun jaksoi kuunnella "aikuista" naisenergiaa!!!
Kuvia löytyy paljon... Annan ottamia kuvia, kiitos niistä ;)
|
| 28.5.2008 |
Oltiin Simon kanssa "extempporee" mätsärissä. Pojulla meni esiintyminen puoliksi hyvin ja puoliksi häsäten. Mutta kaikestaan ihan hyvin, on niin reipas jässikkä. Mätsärin jälkeen jatkoin Tassun kanssa näyttelykoulutuksessa, missä neiti oli kerran aikaisemmin käynyt. Nyt käyttäytyi kuin oltaisiin harjoiteltu enemmänkin. Onhan tämä neiti sellainen pikku "eemeli-tyttö", mutta aina välillä jaksoi keskittyä siihen, että kuis noita nameja oikein saakaan. Hassu mikä hassu! |
| 28.5.2008 |
Terveisiä Portugalista! Käväisimme pienellä porukalla rodun kotimaassa katsastamassa heidän koiriaan. Reissu oli onnistunut ja antoisa. Näkipä paljon podengoja sekä joka kokoa ja karvanlaatua. Ja Portugaliin pitää päästä myös uudelleen, jo ehkä ensi vuonna? |
| 25.5.2008 |
Sandeisan Delicia "Lilli" oli ROP sekä sai toisen sertinsä Panelian näyttelyssä. Tuomarina oli Esko Nummijärvi. Onnea Lillille ja Virpille ;) |
| 18.5.2008 |
Sandeisan Delicia "Lilli" oli tänään Porin Ahlaisten ryhmänäyttelyssä ROP -koira saaden myös sertin. Tuomarina oli israelilainen Janiki Steinbock. Puma ja Sulo taustajoukkoineen onnittelee Lilli-tytärtä sekä omistajaa ja kasvattajaa. |
| 12.5.2008 |
Sulo ja Puma heittivät talviturkin viikonloppuna mökille päästyään. Hauskoja otuksia, niin paljon ne tuosta lutraamisesta tykkäävät. Itsekin tuli heitettyä talviturkki pois, mutta ei se niin kamalan hauskaa ollut. Koirat nauttivat todella paljon mökillä olosta. Illalla porukka sammahti kummasti ja aamulla oli sama virta taas päällä. Tassukin oli mökillä kuin olisi siellä aina käynyt, vaikka olikin vasta eka kertaa. Neiti ei tehnytkään sitä, mitä siltä odotettiin. Eli että olisi kastanut itsensä putoamalla laiturilta. Lotta ja Puma tekivät niin ensimmäisillä mökkireissuillaan. |
| 7.5.2008 |
Mentiin Tassun kanssa näyttelykoulutukseen, mutta oltiinkin tunti liian aikaisin. Hakametsässä oli samaan aikaan mätsäri ja se olikin hyvää reeniä pennun kanssa tutustua kaikkeen hälinään. Tassu ei oikeastaan ollut milläskään, ei oikeastaan pelännyt lainkaan ja olisi kovasti halunnut tehdä tuttavuutta eri koirien kanssa. Simokin nähtiin, kun tulivat koirakouluun. Sama vauhti päällä Simo-herralla, eli koulu tekee hyvää. Ja sitten nähtiin Belmex Namorisco "Hugo", joka tuli näyttelykoulutukseen. Oli kaunis urospentu ;) Siitä herrasta vielä kuullaan. Itse lähdimme kotiin, kun olimme jo märkiä ja tunnin pyörineet paikalla. Mutta taas ensi viikolla. Toivottavasti Hugokin ilmestyy paikalle. |
| 2.5.2008 |
Tassu on tänään 12 viikkoinen eloisa riiviö. Tassun tassu on parantunut oikein hyvin. Tänään käytiin myös ekalla rokotuksella ja eläinlääkärin käsittely ei neitiä hyvittanut. Mutta homma hoidettiin ja piikkiä ei lopuksi huomattu. Päivä meni ulkona telmiessä emän kanssa ja vauhtiahan riittää. Emännän pohjekin melkein sai kyytiä, mutta onneksi ne naskalit iski kuitenkin vaan housun nauhoihin. |
| 27.4.2008 |
Hienoja sunnuntai-uutisia Vaasan kv-näyttelystä; Puman ja Sulon Lilli-tytär (Sandeisan Delicia) sai ensimmäisen sertin (neljän vara-sertin jälkeen) ja cacibin. Lilli oli myös ROP-koira! Hienoa, onnittelut kasvattaja-Eijalle sekä Lillille & Virpille. Neiti jatkaa toivottavasti emonsa uraa, tietenkin kauniilla blondi-värityksellä, joka isukilta on periytynyt ;). |
| |
Lauantaina tuli hienoja uutisia Ukrainasta. Marella Bombomista (D-pentueen isä) tuli UKR MVA ;) Upea uros; onnittelut Elmolle sekä Hannulle ja Annelle! |
| |
Käväistiin podetreffeillä Tassun kanssa. Ei meitä ollut paikalla kuin Tiia ja Varma-holsku, 9 vk Miisa-pentu (plk) perheineen sekä minä ja Tassu-pentu 11 vk. On tosi kiva, että Miisan omistaja Pia perheineen oli heti mukana. Treffikutsu tuli valitettavan nopealla aikataululla, mutta toivotaan että seuraavat treffit saadaan järkättyä heti toukokuun alkuun. |
|
Tassu-hassun 11 viikkoispäivä ilta meni Eläinklinikka Oivassa. Neiti oli linkutellut ja pureskellut tassuaan pari päivää, mitään ei siitä löydetty ja yllätys olikin suuri, kun kynsi oli neidiltä toisesta takatassusta melkein irti. Kipukynnystä ainakin tästä neidistä löytyy. No perjantai-ilta vietettiin eläinlääkärin vastaanotolla, kiitos sinne että päästiin ylimääräisenä ja hoito eläinhoitajan ja eläinlääkärin puolelta oli aivan ihanaa ;). Illalla myöhempään neiti heräili rauhassa, söi ja sen jälkeen päätti laittaa leikkikopan uuteen uskoon... Lopuksi rauhottui Puma-äitylin kanssa samaan laatikkoon nukkumaan. Emo oli hiukan tyttärestään huolissaan, mutta antoi meidän ihmisten hoitaa nämä hoitohommat rauhassa. Lauantaina Tassuli nautti ihanasta auringosta ja autteli puutarhahommissa. Tassu ei vaivannut, mutta sunnuntaina olikin hieman tuskaisempaa. Niinpä otettiin tumppu kokonaan pois ja annetaan viillettää pelkällä kaulurilla. Ei haudu tassu turhaan. |
| 25.4.2008 |
Vein eilen Puman kesäkuntoon trimmattavaksi. Olihan se turkki koko huonossa kunnossa ja korvat oli tosi pitkässä karvassa. Pumaa touhu hirvitti ja eikä suotta sillä lopputulos oli melkein kalju. Nyt on hyvä uintiturkki kesäksi ja voi nauttia syksyllä sitten uudesta ja upeasta karvasta ;) Kaikkia kuvia ei sentään näytetä, sillä Pumalle tehtiin snautseri-look, aika onnistunutkin. |
| |
Simo piipahti myös eilen pika visiitillä ja pienellä lenkilläkin käytiin. Simo ja emäntä kokeili juoksuvyötä (jota itse käytän ilman juoksua kylläkin), todeten sen hyväksi. Muutama kuvakin tulin napsastua, ne löytyy Simon ja Sulon sivuilta. |
| 24.4.2008 |
Miinan touhuja viime viikolta; "Kun Vera kaupassa piipahtamisen jälkeen oli tullut kotiin vapauttamaan Miinaa Veran huoneesta oli akrobaattineito kököttänyt gerbiilien terraarion kannella. Onneksi kansi kesti." Nyt Miina viettää yksinolot vanhempien makuuhuoneessa ja löytyy sieltä keskeltä sänkyä pötköttelemästä. "Yksinolon jälkeen on kuulemma hurja tarve pussailla ja pötkötellä sylissä, ihana vauva." "Iltaisin Miinaan iskee riivaaja ja silloin on muristava ja saatava kaikki mahdollinen hampaisiinsa. Hepulia kestää hetken ja sen jälkeen on hyvä painua pehkuihin Veran viereen." Kyllä on ihanan kuuloinen pikku riiviä tämä Miina ;) |
| 21.4.2008 |
Tässä vähän Tassun kuulumisia. Neiti on jo käynyt kaksi kertaa pentujen vauvakoirakoulussa. Ensimmäinen kerta oli kovin jännittävä, mutta jo toisella kertaa oli reippaampi. Sai jopa hekulinkin siellä. Tassu haluaa kovasti lähteä lenkille, mutta eihän se vielä oikein jaksa pitkiä matkoja. Kavereitakin on jo käyty moikkaamassa. Kerttu-cairnin kanssa meno oli lauantaina aikas hurjaa, niinkuin kuvasta näkyy... |
| 5.4.2008 |
Pennuille tuli eilen 8 viikkoa täyteen ja tänään oli sitten uusien kotien aika. Miina ja Jali lähtivät kohti Espoota ja tätä kirjoittaessa ovat vasta matkalla. Kotona on hiljaista ja surullista. Tassukin vasta tuossa heräilee ja leikkii vinku-siilillä. Ihmettelee missä kaverit on. Isot koirat ovat tosi hiljaisia, eivätkä edes odota ruokaa keittiössä vaikka on ruoka-aika. Onnea matkaan espoolaisille... Pennuilla on ihanat ja huoletivaiset kodit tiedossa ;) Ja jäihän meille tuo vinku-ipana Tassu tänne. Että eiköhän se ikävä laannu piakkoin? Kuvia laitetaan taas lisää, kunhan "jaksetaan". |
| 30.3.2008 |
Oltiin Simon kanssa Korpilahden ryhmänäyttelyssä ja saldona PEK-1,KP, ROP-pentu;) Simo esiintyi reippaan iloisesti häsäten. Arvostelu löytyy Simon sivulta kuvan kera. Pikkuisia karkeita oli yhteensä viisi ja ROP koira oli Deco. Kaunis narttu, joka on lähtöisin samasta kennelistä kuin meidän Sulo. |
| |
Eilen kävi Hannu & Anne pentuja katsomassa ja toivat pikkuisille omat vinkusiilit ja luita tuliaisiksi. Pennuista otettiin muutamia kuvia, joita laitan jossakin vaiheessa pentujen sivuille. |
| |
Eijakin piipahti pikaisesti Pumperon vauvoja katsomassa. Todettiin, että Tassu on ihan samanlainen kuin Puma oli pentuna. Väri on tietysti eri. |
| 28.3.2008 |
Pennut tänään 7 viikkoisia. Pennut ovat vallanneet koko talon omakseen, ei taida olla kuin lasten huoneet joita ei tutkita, kun on portti edessä. Eilen Tassu löysi kylppärin oven edestä pyyhkeen ja raahasi sitä pitkin huushollia ja yritti saada sen sohvapöydän alla olevalle tasolle. Se taso onkin hyvä nukkumis- että kyttäyspaikka. Sinne keräännytään kun tulee väsy. Löysin eilen Miinan pahanteosta; tyhjensi yhden pehmolelun sisälmyksiä. Oli tytteli ihan hiljaa ja silloin rupesinkin sitä etsimään. Oli löytänyt lelukopan keittiöstä ja siellä onkin monta aarretta vielä tutkimatta. Jali taasen kunnostautuu rähjäämällä joko siskoille tai Sulolle. Sulo onkin välillä ihan helisemässä, kun pikku jätkä käy kiinni. Onneksi on tuota kokoa, että voi nousta tilanteesta pois. Tänään yritetään vielä ottaa 7:n viikoiskuvat, josko oikein saisi seisotuskuvia aikaiseksi? |
| 27.3.2008 |
Puma Pumperon 4 vuotispäivä! Melkein unohtui, kun pennut vievät kaiken ajan ja ajatuksetkin. Onnea meidän persoonalliselle Pumalle ;) |
| 15.3.2008 |
Puman pentujen tulevien omistajien yhteinen kokoontuminen oli tänään ja täytyy sanoa, että on kiva seurata kuinka oikeasti odotettuja ja rakastettavia koteja pennut saa ;) Kiitos teille tuoreille/tuleville omistajille! Vielä kolme viikkoa ja saatte ne omiksi! Ja kiitos myös niistä ihanista leluista ym. mitä koirulit saivat;) |
| 15.3.2008 + 16.3.2008 |
Hienoja uutisia; Puman pentujen iskä (Marella Bombom) on ollut Liettun voittaja-näyttelyssä ja saldo on hieno; ROP & LTUW-08. Ja matkassa oli Eijan ja Hannun Neppula upealla saldolla myös; LTU MVA, LTUW08 + cacib. Ei muuta kuin onnea omistajille;) Nyt on hienoa Neppulan jäädä odotteleen uutta sukupolvea... / 16.3.2008 tuli viesti, että sama tulos tänään ja maana Latvia: onnea taas, hienoa ;) |
| 7.3.2008 |
Pennut tänään 4 viikkoa! Alkavat olla pikkusia riiviöitä kaikki, no ei nyt sentään. Liikettä, leikkiä, hampaita, kitinää = seurustelua vailla ;) Ihania pentuja siis. Kuvia lupaan laittaa huomenna (on ollut liian kiirus viikko takana, ei jaksa tänään)... |
| 24.2.2008 |
Oltiinpa tänään mätsärissä Simon kanssa. Hauska veijari tosiaan. Täytyy sanoa, että on oikea tehopakkaus joka suhteessa. Nähtiin siellä tuttujakin; Simo näki Helmen ja oli taas täynnä rakkautta (liekö isältään oppinut?). Helmi-neidistä on tullut pieni ja sievä kaunotar. Simo kun tykkää kaikista koirista ja tulee niitten kanssa toimeen, yleensä. Mutta kun tuli Kauko vastaan (lyhytkarvainen keskikokoinen podengo), niin tätä herraa Simo jostain syystä ei siedä yhtään. Ovat kerran aikaisemminkin tavanneet, ja silloin Simppa oli jo samaa mieltä. Muutoin Niihaman ratsastusmaneesin mätsäri meni ihan hyvin, Simo sai punaisen nauhan vaikkei esiintyminen mitään loistokasta ollut. Poju veti hihnassa eikä siihen paljon muutenkaan kontaktia saanut. Vaikka ne pikku hetket kun poju päätti olla nätisti, niin olihan se. Kaikesta huolimatta täytyy sanoa, ettei siitä ainakaan show-mies ainesta puutu!!! Ei jääty loppukehään, koska tuntui että tämä riitti tältä kertaa. Reissun päätteeksi Simo jäi telmimään pihaan äidin ja isän ilona... Ja pennuista vähän, neiditkin avasivat simmunsa lauantaina... |
| 22.2.2008 |
Pennut tänään 2 viikkoa ja taitaa olla pikku koosteen paikka. Kaikilla paino nousee tasaisesti, turkki kasvaa, kynnet on jo saanut leikata. Ryömivät laatikossa ja tuhisevat. Tänään päätti Manu katsella maailmaa ihan omin silmin, mutta neidit vielä odottavat. Mutta eiköhän nekin pikku hiljaa kiinnostu muustakin kuin emon tissistä? Kaikki siis tällä rintamalla hyvin;) |
| 18.2.2008 |
Tänään tuli suru-uutinen; vanhempieni Tino-chihuahua on mennyt Niia-emänsä ja Alfi-velipuolen seuraksi koirien taivaaseen. Tino-hurmuri eli pitkän hyvän elämän. Suru suuri on, mutta tilanteen tietäen helpottunut! Tiedän, että meidän kauniilla Tinolla on nyt hyvä olla. Kyyneleitä ja kynttilän valoa. |
| 8.2.2008 |
Puma on nopea tunnetusti käänteissään ja niin nytkin (pentujen 63 vrk olisi ollut 10.2.). Jännän lähellä pennut syntyivät isän että isoisän syntymäpäivää, joka on 5.2.. Pumahan viihdytti meitä jo reilun viikon kertomalla, että pennutkin vatsassa elämöi... Noh, vähintään viidesti yössä herränneenä olikin ihme, että Pullero päätti synnyttää pennelit keskellä päivää ("minulle se oli kovin armeliasta"). Tänään siis syntyi kolme kauniin siroa pentua (1 uros ja 2 narttua). Ensin tuli punaruskea uros valkoisin merkein, toisena tuli suklaanruskea narttu ja kolmanneksi punaruskea narttu valkoisin merkein. Pennuista lisää pentuja sivulla.
|
| 7.1.2007 |
Sandeisan Fumacan "Puman" joulukuinen reissu Marella Bombomin "Elmon" luona on tuottanut hedelmää. Kävimme ultrassa ja pentuja on tulossa ;) |
| 6.1.2008 |
Podetreffit Kaupissa, Tiian kooste löytyy täältä; http://www.elisanet.fi/mikkojainto/treffit08.html |
| |
|
| UUTISIA 2007 |
|
| 31.12.2007 |
Tänään tuli loppuvuoden kunniaksi Puman kansainvälisen muotovalioarvon kunniakirja Belgiasta. Nyt se on sitten "virallista". |
| 29.12.2007 |
Pieni yhteenveto tähän vuoden loppuun. Näyttelytahti on hieman hiipunut, mutta jonkin verran sitä tuli käytyä. Lotan saavutukset oli tänä vuonna LTU & LV MVA, Puman S MVA & SV-07, EST MVA ja KANS MVA sekä Sulolle kertyi kaksi cacibia Liettuasta. Ihan hyvin siis :)
Muutoin vuosi meni koirien kanssa hienosti. Kaikki ovat olleet terveitä ja hyvinvoipia. Ja loppu kesähän huipentui Lotan ihanaisiin pentuihin. Isänä pennuilla on Sulo, joka hoiti isän osan upeasti. Nyt Lotta on sterilisoitu ja on jäänyt pennutteluista eläkkeelle, oikeutetusti ;) Puman pentue sitten on suunnittelilla, mutta siitä lisätietoja aikanaan!
|
| 26.12.2007 |
Joulu mennä vilahti vesisateessa. Koirat kyllä nautti selvästikin siitä yhdessäolosta ja hyvin syömisestä kuin me kaksijalkaisetkin. Sulo oli innokkain pakettien perään, onhan se lauman nuorin. Paketeista löytyi herkkujen lisäksi röhnöttävä kumisika sekä pehmosika, pallo "jaloilla" ja hirvirenkula. Kaikki lelut olivat mieleen :) |
| 30.11.2007 |
Otin Simosta mätsäripäivänä pukkiasussa kuvia. Simo istuu, seisoo, ihmettelee ja toivoo ettei ottettaisi liikaa "väkeviä". Unohtui kertoa, että nähtiin mätsäripäivänä myös Sulon tyttöjä, Helmeä ja Viiviä. Kauniita tyttösiä, isukin tunnisti niistä hyvin. Harmi vaan kun se kamera oli kotona!
|
| 25.11.2007 |
Kävimme Simon kanssa mätsärissä. Halli oli haastava, lattia liukas maalattu betonilattia. Onneksi Simo on reipas nuori ja ei sitä haitannut mikään. Pariksi Simo sai oranssin toyvillakoiran ja tietenkin kävi mielessä, että no mepä ei sitten pärjätäkään. Iloinen yllätys olikin, kun punainen nauha tuli. Poju käyttäytyi hyvin, mitä nyt rimpuili hampaiden katsomisessa. Seisominen sujui näin harjoittelematta tosi hyvin, sillä Simo asettelee itsensä kauniisti. Punaisten ryhmässä sitten kävelimme kehää ympäri n. 20:n pennun kanssa ja se oli suorastaan kaaottista. Sijoituttu siis ei, mutta hieno alku alle nelikuiselle pennulle ;) Kamera jäi ikävä kyllä kotiin, joten kuvia ei sieltä saatu. |
| 20.11.2007 |
Pennut ovat tänään 16 viikkoisia. Simo piipahti emäntänsä kanssa tänään ja Sulo ja Simo saivat taas riehua. Isukki laittoi pojan ojennukseen tuttuun tapaan, mutta antaa sen kyllä vastaavasti tehdä itselleenkin melki mitä vain. Lotta äityli ei päässyt riehuntaan mukaan, koska Lotta oli sterilisoitavana viikko sitten. Eli Lodelle ei enää luvassa penneleitä. Riehumisen jälkeen poju rauhottui ja saatiin muutama hyvä kuvakin. Simo seisoi todella mallikkaasti, joskin liian innostuneesti. Mutta sehän ei ole pahasta. On reipas ukkeli. |
| 5.11.2007 |
Kuvia Sandeisan Dorminhocosta, "Pessi" ulkona; kuva 1 ja 2. Puman ja Sulon poika, iskän kyllä tunnistaa... |
| 4.11.2007 |
Oli podengotreffit Kaupin vinttikoiraradalla. Menoa riitti, täällä Tiian kooste koirien hauskanpidosta; http://www.elisanet.fi/mikkojainto/treffit07.html |
| 2.11.2007 |
On kulunut vuosi siitä kun Alfi-chihu meidät jätti. Muistokynttilä illalla lepatti ja Alfi söpöistä muistelin. |
| 24.10.2007 |
Nekun sivulle lisäilty kuvia tästä söpöstä mustasta tyttelistä :) |
|
23.10.2007
|
Pennut täyttävät tänään 12 viikkoa. Köllistä muutama uusi kuva lisätty. Köllykkä oli käynyt maanantaina rokotuksilla ja Simo meni tänään. Simo käväisi meitä ilahduttamassa eilen ja pari kuvaakin saatiin napattua. Perhe oli riehakas, pikku-ukko sai kyytiä parin tunnin ajan, ja niin myös meidän koirat. Yritettiin pöydälläkin Simoa seisotuttaa, mutta noh eihän se oikein kiinnostanut. |
| 17.10.2007 |
Sulo sai synttärilahjaksi apinan, Puma tietenkin oli kade, että mikäs tämä on ja auttoi vähän. Lelu-apina kesti vajaa kaksi minuuttia ja päätyi revityksi. |
| 17.10.2007 |
Sulo täyttää tänään 2 vuotta! Komia uros on herrasta tullut, reippautta vielä näyttelymeiningissä lisää ja siitä tulisi mitä vain. Mutta herra on päättänyt olla koti-champpion ja sitä se täällä kotona onkin. Tytöt kuuntelee, mitä Sulo sanelee. Tosin Sulo pitää laumastaan hyvää huolta, on siis huolehtivaista sorttia. Puman kanssa leikkii ja painii jatkuvasti ja yksi lelu on ylitse muiden; pieni keltainen vinku-tipi. Kuviakin tulee, jos saadaan niitä onnistumaan. Siis onnittelut meidän komialle ja ihanalle Sulo-pojalle! |
| 5.10.2007 |
Simo muutti uuteen kotiinsa torstai-iltana. Nyt on kotona oudon hiljaista. Ei tarvitse varoa askeleitaan. Aikuiset koiratkaan ei leiki nyt kun pentu on poissa. Muuttuukohan elämä ihan tylsäksi? No ainakin normaaliksi. Onneksi kuitenkin Simo jäi Tampereelle, näämme siis sitä aina silloin tällöin. Poju sai mukavan ja menevän emännän. Onnea matkaan Kirsille Simon kanssa. Olette hyvä pari! |
| 4.10.2007 |
Jahanian Bartolomeo "Tino" täytti komiat 14 vuotta; onnea mustalle hurmurille! Tino voi hyvin ja elää melkoisen mukavaa elämää vanhempieni luona. Kuvankin laitan, kunhan saan sellaisen napattua... B-pentueen Sulo on jo koirien taivaassa ja Sissistä en tiedä, onko vielä "elävien" kirjoissa. |
| 2.10.2007 |
Pennut tänään 9 viikkoisia. Kotona on vielä Simo muutaman päivän. Torstaina pojukin lähtee uuteen kotiin Tampereen Lukonmäkeen. Sitten on kotona varmaankin tosi hiljaista, vai onko? |
| 28.9.2007 |
Nyt lensi toinenkin pentu jo pesästä kohti uusia seikkailuja. Olo täällä kotona taasen on kovin surullinen. Itkeä tihurrettu on, Simo-velikin etsii surkeena pikku-siskoa. Nekkuli sai ihanan ja rakastavan kodin, joten suruunhan ei ole aihetta. Onnea ja voimia Nellille ja Jaakolle Nekun kanssa. Onneksi tytteli on melkein tamperelainen, kun toinen omistajista on kotoisin täältä. Joten eiköhän neitiä nähdä näissä nurkissakin silloin tällöin... |
| 25.9.2007 |
Pennut ovat tänään 8 viikkoisia. Kölli jo muutti omaan kotiinsa sunnuntaina. Nekku lähtee perjantaina myös Helsinkiin ja Simo jää meidän onneksi Tampereelle :) |
| 23.9.2007 |
Kölli-poju lähti tänään uuteen kotiinsa Helsinkiin. Reipas poju oli nukkunut kuin pieni possu melki koko matkan. Haikeetakin haikeampaa on täällä kotona. Sisaruksetkin ihmettelevät missä riiviö veli on. Lotta tosin ei vielä kauheasti ole etsinyt pentuaan, mutta eiköhän se sitten kun viimeinenkin lähtee. Onnea tulevaan Kaijalle ja Ilkalle pikku-Köllin kanssa. Kölli sai upeat "vanhemmat". |
| 21.9.2007 |
Käytin pennut tänään eläinlääkärillä, pennut saivat sirun ja parvo-rokotteen. Kaikkilla on kaikki hyvin sekä poikien kiveksetkin löytyivät. Ensimmäisenä lähtee Kölli sunnuntaina kohti Helsinkiä... |
| 18.9.2007 |
Pennut on seitsemän viikkoisia ja säpinää riittää. Kuvat ei tahdo onnistua millään, kun meno on kova. Tässä me ollaan; Simo, Nekku ja Kölli. |
| 13.9.2007 |
Pennuille tuli tiistaina 11.9.2007 kuusi vikkoa täyteen. Ovat varsinaisia "Eemeleitä", vauhtia siis riittää. Ulkona ollaan käyty kauniilla säällä ja sekin jo tuntuu kivalta. Pahaa tehdään mikä keritään, nyt kun koko huusholli on tuttua. Kuvia vaan on kehnonlaisesti, eivät tunnu onnistuvan kun pennelit ovat niin nopeita liikkeissään. |
| 4.9.2007 |
Pennut ovat tänään 5 viikkoisia, elämää täynnä olevia veijareita. Kuvista tuli pimeitä ja epätarkkoja. Mutta tässä kuitenkin muutamia; Simo, Nekku ja Kölli. Viikonlopun leikkikuvia tässä myös muutama; Puma ja pennut, ja toinen. Lisäksi Köllykkä ja isukki. Unikin aina välillä yllättää kesken touhujen. |
| 21.8.2007 |
Pennut tänään 3 viikkoisia ja pentulaatikossa käy kova kuhina, laiat ei taida riittää enää kauaa. Tilan laajennus on jo tehty valmiiksi. Pennut painivat keskenään kovasti ja murisemaankin ovat oppineet. Eilen annettiin ensimmäiset jauheliha- ja kermaviilimaistiaiset, ja kyllä ne maistuivatkin. Olivat kuin olisivat syöneet ennenkin. Kuvia tulossa pentuja sivulle. |
| 19.8.2007 |
Kävin Eijan ja Jenny-tyttäreni kanssa Tallinnassa kv-näyttelyssä matkassa Sulo ja Puma. Reissu meni hienosti; Pumasta tuli eilen Eestin valio ja sai neljännen cacibin eli Pumasta tulee myös kansainvälinen muotovalio (vahvitus tulee aikanaan, kunhan laitetaan paprutkin eteenpäin). Upea reissu, Eija-kasvattajalle kiitos hienosta kasvatista sekä matkaseurasta. On meillä hieno ja erikoinen podengo :) Sulo sai erinomaisen arvostelun, mutta liikkuminen kehässä pudotti taas pojalle eh:n. Sulo kehitti itselleen ns "kehä-kammon", mutta hienoa oli kuitenkin se että pöydällä seisominen sujui. |
| 11.8.2007 |
Pennuille kuuluu hyvää, kaikki kasvavat tasaisesti ja pojilla jo silmät rakoilee. Otin kännyllä kuvankin penneleistä :) |
| 8.8.2007 |
Pami täyttää tänään 6 vuotta! Vaikka neidissä onkin jo harmaata, ei se tahtia haittaa. Onnittelut meidän perheen pikku Pampulalle:) Kuvakin tulee, kun vaan saataisiin tämä kameraa kammoksuva niin, että sellainen onnistuisi. |
| 4.8.2007 |
Parkkalin Jenni meni Webin (Irezumi Calor do Sol) ja Sulon kanssa Liettuaan Palangaan kaksipäiväiseen kv-näyttelyyn 3.-4.8.2007. Saldo oli upea molempina päivinä; Weppi junioriserti, ROP-juniori+ROP ja Sulo serti, cacib ja VSP. Sama tulos seuraavanakin päivänä. Nyt Sulon cacib-saldo aukesi tuplana. Suurkiitokset Jennille Sulon handlaamisesta :) Saat pojan lainaksi toisenkin kerran. Olen samaa mieltä Jennin tekstarin tänään saatuani, että "komiat pärjäs taas" (tosin Sulolle se oli uutta). Onnittelut Wepin omistajille ja kasvattajille sekä "Sulo-kaartilaisille". Kuva Sulosta ihmettelemässä Wepin ja omia palkintoja matkalta. |
| 31.7.2007 |
Pitipä tyttö meitä jännityksessä loppuun asti. Viime yönä kuitenkin syntyi kolme terhakkaa pentua; 2 urosta ja 1 narttu. Kaikki meni hienosti ja Lotta on loistava emo. Kuvia tulee lisää kunhan saadaan otettua. Jännä yhteensattuma on, että meidän ensimmäinen pentue syntyi tasan 15 vuotta sitten! |
| 20.7.2007 |
Eilen laitoimme Lotalle pentulaatikon valmiiksi ja näytti se tulevalle äitylille kelpaavan. Vatsa on jo aika tuhti, niinkuin tästä kuvasta näkyy. |
| 27.6.2007 |
Käytin Lotan ultrassa tänään ja pentuja oli näkyvissä. Nyt vaan toivotaan, että jatko menee hyvin :) |
| 25.6.2007 |
Lotta täytti 5 vuotta, kuvassa porukka odottaa synttärisankarin kakun valmistelua, vaikkakin se oli vain Lotalle. Toki muutkin sai osuutensa. Löysin kännykästäni vielä Lotasta varjoisen seisontakuvan (otettu 22.6.). |
| 19.6.2007 |
Kävimme sunnuntaina 17.6. katsomassa Hannun ja Annen luona Sulon jälkeläisiä. Pennut olivat n. 7,5 viikkoisia. Sisarukset Teuvo ja Viivi olivat oikein kauniita ja niin oli pikkuinen Helmi-Orvokkikin. Kyllä isukki voi olla tyytyväinen jälkeläisiinsä :) |
| 10.6.2007 |
Oltiin tänään Jämsänkosken pölyisellä kentällä Sulon kanssa näyttelyssä. Poju käyttäytyi helteestäkin johtuenkin flekusti, EH saatiin ja arvostelu oli ok. |
| 10.6.2007 |
Lomasta johtuen Lotan astutustieto tulee nyt vasta. Sulo on siis astunut Lotan onnistuneesti, joten pentuja odotellaan tulevaksi. Mutta mikäänhän ei ole varmaa, ja niinpä käytän Lotan ultrassa viikolla 26. Sitten tietoja lisää? |
| 22.5.2007 |
Olimme tyttöjen kanssa viikonloppuna Riikassa, jossa oli kaksi kansainvälistä näyttelyä. Ensimmäisen päivän saldo jäi punaisiin nauhoihin, Puma PN1 ja Lotta PN2. Seuraavana päivä oli kuitenkin jo hienompi, järjestys vaan toinen; Lotasta tuli Latvian MVA (+cacib) ja Puma oli hyvä perintöprinsessa (vara-sert + vara-cacib) :) |
| |
Reissu oli kaikilla tapaa onnistunut. Matkaseura oli mukavaa ja rentoa, ja matkanjärjestäjä (Polarmoon näyttelymatkat ay) oli onnistunut. Matkaseurasta kiitokset kuuluu Annelle & Oliver-lagotolle, Hannalle & Veera-villikselle, Riikalle & Viivi-collielle, Tarulle & collieille/sheltille, Melinalle ja Tapiolle sekä Mikolle. |
| 18.5.2007 |
Eilen oli Tampereella pentunäyttely, tuomarina Juha Putkonen. Sulon kolme jälkeläistä, Sandeisan Delicia "Lilli" (Puman pentu), Sandeisan Erudito "Kaapo" ja Sandeisan Encanta "Vilma" tekivät ensi esiintymiset. Kaikki pennut saivat KP:n, Kaapo oli ROP-pentu ja Lilli oli VSP-pentu. Kauniita pentuja kaikki :) Perhepotrettejakin otettiin; Sulo, Puma & Lilli sekä Vilma, Sulo & Kaapo. |
| 13.5.2007 |
Oltiin Eijan ja koirien; Lotta, Puma, Sulo ja Aku (Sandeisan Figo) kanssa Ruotsin Voittaja 2007 -näyttelyssä 12.5.2007 Österbybrukissa. Mukavasti siellä menikin; kotimatkalla meillä oli kaksi Ruotsin valiota ja yksi voittaja titteli! Puman sijoitus oli VSP, S MVA, SV-07! Lotta PN2, Sulo EH-1 ja Aku PU2, S MVA! Podengoja oli esillä 4+2 ja tuomarina oli Per-Erik Wallin (Ruotsi). Täytyy sanoa, että hienoimpia reissuja :) Puma yllätti meidät taas tuolla omalla charmillaan! Onnea Eijalle kasvattien hienoista menestyksistä ja suurkiitokset reissuseurasta! Akun omistajalle myös onnittelut uudesta valiosta :) |
| 6.5.2007 |
Hieno viikonvaihde takana! Kävimme Sorvon Annen kanssa Liettuan Jonavassa kansallisessa näyttelyssä 5.5.07. Paikka ja reissu oli mukava omilla erityismausteillaan. Koirina matkassa oli Lotta (Belmex Bolota) ja Elmo (Marella Bombom). Upea tuloskin tuli; Elmo ROP+serti (serti jäi odottamaan) ja Lotta serti+VSP+LTU MVA! Annelle kiitokset kivasta matkaseurasta :) |
| 3.5.2007 |
Kuva Kaaposta Sandeisan Erudito Sulon pojasta. |
| 28.4.2007 |
Sulolle syntyi lisää jälkeläisiä Marella kenneliin, Helmi-Orvokki; http://www.kennelmarella.net/sulo_alli.htm |
| 26.4.2007 |
Sulolle syntyi 25.4.2007 jälkeläisiä Marella kenneliin; http://www.kennelmarella.net/sulo_ruska.htm |
| 22.4.2007 |
Kävimme lauantaina Sulon kanssa mätsärissä räntäsateessa Hervannassa. Punainen nauha saatin, muttei sijoituttu. Sunnuntaina oli taas mätsäri Eteläpuistossa. Kävimme moikkaamassa tuttuja, muttei jääty. Nyt olisi sää suosinut, aurinko paistoi. |
| 15.4.2007 |
Käytiin Sulon kanssa Niihamassa mätsärissä. Punainen nauha saatiin ja paljon kokemusta. Sulo meni melko reippaasti ja seisoikin kauniisti (ainakin maassa). Tiia oli poikien (Into, Mikko ja Varma) kanssa myös siellä. Sulo näki siis rotutovereitaan. Aurinkoinen ja kiva päivä takana. Harmi kun kamera jäi matkasta. |
| 9.4.2007 |
Käytiin Sulon, Nepin ja Eijan voimin Ruoveden ryhmiksessä tuloksena; Sulo nuorten luokan EH-1 ja hieno arvostelu :) Mutta eipä lähtenyt Eija kuitenkaan tyhjin käsin, vaan Neppula avasi sertitilinsä ollen vielä VSP! Onnea omistajille :) |
| |
Meillä oli tänään ns. "Sulo tapaaminen" (paikalla Eija, Hannu, Anne ja meidän väki). Sulo (ja Neppi) on ollut nyt vuoden Suomessa. Huimasti on poika muuttunut, mutta vielä on paljon edessä. Olitiin kaikki yhtä mieltä siitä, että komea poika se on :) Anne otti myös kuvia Sulosta ja Nepistä. Marellan sivuilla ainakin löytyy jo tuore kuva Sulosta. |
| 4.4.2007 |
Lotta kävi eilen silmätarkastuksessa; tulos OK :) |
| 30.3.2007 |
Puma oli Tamskin (Tampereen Seudun Koirakerho ry) vuoden näyttelykoira 2006 kisassa jaetulla 3:lla sijalla rotutoveri Elmon (Marella Bombom, om. Hannu Mutanen ja Anne Sorvo) kanssa. Sulokin ylsi vuoden näyttelytulokas 2006 kisassa 5:lle sijalle. Sulon "sisko" Neppi (Jane do Vale do Cutileiro, om. Hannu Mutanen ja Eija Sandholm) pisti kuitenkin paremmaksi, ollen kisan 2:n! Hienoa, että podengot ovat näin hyvin pärjänneet! |
| 27.3.2007 |
Puma Pumpero täytti tänään 3 vuotta! Onnea Pumppamukselle! Ruokana oli maksalaatikkoa ja illalla sai muutaman palan takkamakkaraa. Näillä herkuilla jaksaa taas hetken aikaa :) |
| 24.3.2007 |
Sulo sai tänään ensimmäisen erinomaisen ja oli paras uros 4:s! Uroksia oli peräti ilmoitettu näyttelyyn 11:sta. Poika on hiukan reipastunut :) Arvostelu oli hieno, niinkuin on edellisetkin. "Lotta" Belmex Bolota oli pitkästä aikaa näyttelyissä ja sai erin. Tyttö esiintyi nätisti. |
| |
Suomen Portugalinpodengojen yleiskokouksessa julkistettiin tänään vuoden 2006 näyttelykoira kilpailuun tulokset: "Puma" Sandeisan Fumaca ylsi 9:lle sijalle ja "Sulo" Faro da Terra de Montoito oli pentujen 3:s. Kisassa on mukana siis pienten karkeiden lisäksi pienet lyhytkarvaiset sekä karkeat keskikokoiset podengot. |
| 16.3.2007 |
Hieno päivä; Puman veljestä Sandeisan Figosta tuli tänään Rigassa Latvian muotovalio ja voittaja tittelin lisäksi kansainvälinen muotovalio (vahvistusta vaille)!!! Tuomari oli Barbka Novak, Sloveniasta. Onnea Akulle ja Hannelelle sekä kasvattaja Eijalle! |
| 20.2.2007 |
Faro da Terra de Montoiton silmät OK |
Vanhoja uutisia sekä yhteenvetoa
| 2006 |
Faro da Terra de Montoito vuoden 2006 aikana: 3xROP-pentu |
| |
Sandeisan Fumaca oli vuoden 2006 aikana: 4xsert, 2xcacib, 1xVSP, 6xROP |
| 5.8.2006 |
Sandeisan Fumacasta tuli Liettuan muotovalio Vilnan kv näyttelyssä. Tuomarina oli Raisa Savander. |
|
17.4.2006
|
Sandeisan Fumacasta tuli Suomen muotovalio Ruoveden ryhmänäyttelyssä. Tuomarina oli Raisa Savander. |
| |
Faro da Terra de Montoiton polvinivelet 0/0 (19.10.06) |
| |
|
| 2005 |
Sandeisan Fumaca oli Vuoden podengo 2005 kilpailussa 7:s. |
| |
Sandeisan Fumaca vuoden 2005 aikana: 5xsert, 1xVSP, 2xROP |
| |
Belmex Bolota sai vuoden 2005 aikana: 2xvara-cacib |
| |
Sandeisan Fumacan polvinivelet 0/0 (30.3.05) sekä silmät OK (25.4.05) |
| |
|
| 2004 |
Belmex Bolota oli Vuoden podengo 2004 kilpailussa 8:s jaetulla tilalla. |
| |
Sandeisan Fumaca oli vuoden 2004 aikana: 2xVSP-pentu, 2xROP-pentu |
| |
Belmex Bolota oli vuoden 2004 aikana: 3xsert, 1xcacib, 3xROP |
| 23.10.2004 |
Belmex Bolotasta tuli Suomen muotovalio Seinäjoen kv näyttelyssä. Tuomarina oli Libuse Ubrova Tsekistä. |
| |
|
| 2003 |
Belmex Bolota oli vuoden 2003 aikana: 1xVSP-pentu |
| |
Belmex Bolotan polvinivelet 1/1 (2.9.2003) |
|